Hype Center täytti 28.12.23 viisi vuotta!
Mieletön matka on kuljettu siitä, kun ensimmäisen kerran avasimme asiakkaillemme ovet. Emmekä todellakaan osanneet odottaa, mitä kaikkea oli luvassa. Meidät otettiin vastaan asiakkaiden puolesta suurella lämmöllä, innolla ja odotuksella – vihdoin Porvoon länsipuolelle aukesi varteenotettava liikuntapaikka! Voi sanoa, että moni asia on muuttunut ensimmäisestä päivästä.
Tilat ovat muuttuneet kuntosalipainotteisemmaksi. Nyt meillä treenataan n.180m2 kuntosalissa, kun alkuun tarjosimme 90m2 toiminnallisuutta painottavan kuntosalin, jossa oli pieni ryhmäliikuntatila ja lapsiparkki. Tänä päivänä ryhmäliikuntatila ja lapsiparkki on historiaa. Kuntosalilaitteiden määrä on vuosi vuodelta kasvanut, mutta alamme olla valmiita seinien määrittämissä rajoissa. Henkilökunta on suurelta osin muuttunut. Meitä oli aluksi kolme mimmiä allekirjoittanut, Jasmin ja Emilia. Jasmin vaihtoi alaa ja muutti Norjaan lokakuun alusta ja Emilia käy talvisin pyörimässä laudalla lapin lumissa viiden kuukauden ajan. Hän palaa huhtikuussa takaisin Porvooseen ja meidän remmiin mukaan. Lola Ottosson jatkaa meillä koutsina ja fysioterapeuttisten ohjelmien parissa. Nathalie Sanaksenaho sekä Benjamin Lemberg alkaa olla meidän vakiokalustoa ja Jenita sekä Marko ovat uusia hierojastarojamme. Asiakaspalvelussa on raudan luja tekijä niin siivoustyössään kuin asiakkaita palvellessaan. Asiakkaitamme, joita on tullut todella paljon lisää, KIITOS!
Oli kyllä vaikeat ajat 2020-22. Korona todellakin haastoi meidän olemassa oloa, kun kaikki liikuntatoiminta loppui seinään. Hierontapuoli sen sijaan räjähti käsiin, kun ihmiset etätöiden avulla pystyivät tulemaan kesken työpäivän hoitoihin ja toisaalta kotona harvemmalta löytyi ergonomisesti optimaaliset työasennot, joten se aiheutti porukalle paljon erilaisia oireita. Nykyään (ja hyvä niin) suuri osa on ottanut etätyön jäädäkseen ja työpisteeseen on panostettu. Oli siis kuitenkin onni, että perustajayrittäjällä on moniammatillisuutta. Hype Center pysyi pystyssä käsivoimin hieronnan avulla vaikka toki myös uskollisilla asiakkailla sekä Hype tiimillä oli suuri osuus asiaan. Ei mistään koskaan yksin kukaan selviä ja onkin mahtavaa, että meille on kasaantunut mieletön porukka töihin. Jokainen meistä on joukkuepelaaja sanan varsinaisessa merkityksessä ja se jos jokin, tulee kantamaan jatkossakin.

Lyhyt historiamme
2019 – ensimmäinen vuosi / kuntosali, hieronta, ryhmäliikunnat ja lapsiparkki
2020 – korona / tilojen muutos, luopuminen lapsiparkista ja loppu vuonna ryhmäliikunnasta / treeniboxi / ensimmäiset työntekijät / fyssari Lola mukaan tiimiin
2021 – huhtikuun sulku / treeniboxi / ensimmäiset kuntoryhmät / tilojen muutos ja uusia kuntosalilaitteita / ensimmäisen hierojan lisäys perustajakolmikkoon
2022 – tammikuun sulku / treeniboxin viimeinen kesä / kuntoryhmät / Nata mukaan tiimiin
2023 – ensimmäinen tavallinen kokonainen vuosi / myyntiennätys / Hype Tour -ulkotreenit / kuntoryhmät / Benjamin, Jenita ja Marko mukaan tiimiin
2024 – ?

Tavoitteemme jatkoon
Mitä sitten tulisi tavoitella tulevaisuudessa? Jokaiselle yrittäjälle ehkä iskostetaan, että aina pitäisi kasvaa, kehittyä ja tehdä ennen kaikkea suurempaa liikevaihtoa ehkä jopa kansainvälistyä. Tällaisella pienyrittäjällä, joka omaa melko maanläheiset arvot, ei kuitenkaan numeroiden kasvattaminen hartiavoimin tunnu niin tärkeältä vaan enemminkin nautin paikkamme vakiinnuttamisesta liikuntakentällä. Näen, että omaa jo olemassa olevaa liiketoimintaa voidaan parantaa ja kehittää niin, että voimme pitää vieläkin parempaa huolta asiakkaistamme ja näin yhä vakiinnuttaa olemassa oloamme. Lisäksi aion kohdistaa myös energiaa ensi vuonna kasvaneen henkilökuntamme viihtyvyyteen. Itselläni puolestaan on orastava tarve lisäkouluttautumiseen, taas.
Kasvun osalta näen kuitenkin, että kaupunkimme liikuntakentässä on yhä tyhjiä aukkoja ja jos siihen tulee mahdollisuus, saatan olla jossain mukana niitä edistämässä. Aika, jota elämme on kuitenkin haasteellinen. Tosin se on ollut sitä viimeiset lähivuodet joka tapauksessa. Liikuntatiloihin liittyvät suuret investoinnit tuntuvat valtavalta riskiltä tämän päivän korkojen puolesta sekä liikunta-alaan koskeva arvolisäveron nostaminen vuonna 2025 tulee hankaloittamaan tuloksen saavuttamista sekä hetkellisesti varmasti koko alaa.
Aika näyttää, mutta nyt voimme hienosti ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen kuten myös siitä, että näiden punnerruksien jälkeen omaan vieläkin intohimon työhöni. Edelleen positiivinen palaute riemastuttaa ja jokaisen asiakkaan toivotan lämpimästi sydämeni pohjasta kuntosalillemme. Yhä pyrin rakentamaan ja löytämään keinot, joilla kuntosalin aloittamisen epävarmuutta saataisiin taklattua asiakkaiden tieltä pois.
Ja rakkaat asiakkaat, kiitos siitä että käyt meillä ja pidät kuntosalietiketistämme kiinni. Mieletöntä, että vuosi toisensa jälkeen saadaan kiitellä sitä, miten jengi korjaa jälkensä. Ette tiedäkään kuinka uniikki juttu se asia kuntosaleilla on. Kuten uniikkia on se, miten lämmin henkinen ympäristön olette asiakkaat Centerille luoneet. Uusien asiakkaiden mukaan, kuntosalille on helppo ja mukava tulla. Kiitos myö siitä, että annatte palautetta sekä kehittävää että kehuvaa. Kehut pitää meidät kiinni niissä asioissa, missä olemme onnistuneet ja tsemppaavat eteenpäin. Kehittävät palautteet antavat meille suuntaa tulevaan ja tarvitsemme teidän asiakasasiantuntijuutta siinä. Te tiedätte käyttäjänä parhaiten. Kiitos myös siitä, että luotatte meidän hierojiemme ammattitaitoon. Pyrimme parantamaan saatavuutta sitä mukaan, kun näyttää siltä että ajat täyttyvät liian pitkälle. Haluamme olla luotettava ja porvoolaisten ensisijainen hierontatoimipiste yhä edelleen.
2024 ennustuksemme on – kouluttautumista, palveluiden kehittämistä, valokuvaus, pientä laajentumista, sisällön tuottamista, super paljon asiakkaiden positiivisia liikunta- ja hierontakokemuksia Hype Centerillä
Mieletön kiitos vuosi 2023 ja tervetuloa vuosi 2024!
Vahvaa vuoden aloitusta sinulle, joka jaksoit lukea <3

Innokkain terveisin,
Janika Martinsalo
Hype Centerin perustaja-omistaja


































