Personal Trainer: Janika Martinsalo

Koulutettu hieroja / urheiluhieroja (Carl Wilhelm Akatemia, Tampere 2012)
Liikuntaneuvoja ja urheiluopistojen hyväksymä Personal Trainer  (Pajulahden urheiluopisto, Nastola 2016)
Liikunnaohjaaja (AMK) (Haaga-Helia, Vierumäki 2019)
Äitiysliikuntavalmentaja
(Äitiysliikunta akatemia, 2021)
Salibandyerotuomari (Koulutus 1 ja 2, 2022)


Kokemus
Monipuolisen liikuntataustan lisäksi olen toiminut liikuntakentällä 10 vuotta personal trainerina pääpainoisesti kunto- ja terveysliikunnan parissa. Olen ollut mukana satojen ihmisten painonpudotuksessa, elämänlaadun parantamisessa ja hyvinvoinnin tukemisessa. Aion jatkaa sillä tiellä edelleen, sillä nautin työstäni erittäin paljon.

Erilaiset ryhmät ja yksilöiden ohjaukset ovat kuuluneet tiukasti arkeeni. Olen ohjannut mm. vesijuoksua, kahvakuulaa, kuntosaliharjoittelua, voimaharjoittelua, liikkuvuutta, kehonhallintaa, juoksukoulua ja monipuolisia kuntopiirejä. Rakennan viikoittain liikuntasuunnitelmia ja teen asiakkaille kuntosaliohjelmia. Olen liikuttanut kaikenlaisia ihmisiä liikunnan aloittajasta urheilijaan, ikähaitariltaan 4-80 vuotiaita henkilöitä.

PT -työssäni olen päässyt pitämään erilaisia hyvinvointiluentoja yrityksille ja urheiluseuroille. Luennoitsijana minun on kuvattu olevan rento ja hauska sekä samalla käytännönläheinen ja vuorovaikutuksellinen puhuja. Pidänkin eritoten ihmisten aktivoinnista sekä osallistamisesta ja keskusteluiden herättämisestä. Uskon, että ihmisten välisten keskusteluiden kautta löytyvät suurimmat oivallukset.

Olen HYPE Centerin perustaja, joten vastaan katon alla tapahtuvasta toiminnasta. Ohjaan HYPE Centerillä kuntosaliohjauksia, kuntoryhmiä ja lisäksi tarjoan urheiluhierontaa. Toimin myös HYPE Centerin ulkopuolella eri toimeksiantajien innostavana liikunnanohjaajana.


Millainen olen
PT :nä pyrin pilke silmäkulmassa huonolla huumorilla saada ihmiset nauraen nauttimaan siitä mitä he tekevät. Liikkumisen ei tarvitse olla vakavaa, vaikka ohjauksessani liikkeet tehdään huolella ja puhtaasti. Laatu korvaa määrän ja laadukkaita liikkeitä pystytään kuntotasosta huolimatta tekemään, kun etsitään jokaisen keholle sopivat liikkeet.

Nykyään olen myös kahden pienen lapsen äiti ja se on tuonut minut lähemmäksi lapsiperheiden aikaresurssien haasteita. Oma palautuminen synnytyksistä ja äitiysliikuntavalmentaja tutkinto on antanut myös turvalliset avaimet käteen äitien liikuttamisessa. Nämä asiat ovat tuoneet lisää ymmärrystä ja ratkaisukykyä perheellisten elämäntapamuutos ohjaukseen.

Ravintoneuvonnassani käsittelen käytännönläheisesti ihmisten arkisia ravintohaasteita. Olen ratkaisukeskeinen Personal Trainer asiakkaan kanssa, jotta löydämme henkilölle toimivat tavat pysyvään muutokseen yhdessä. Ihmisten on ensisijaisesti syytä ymmärtää mistä puhutaan, jotta pystytään tekemään kestäviä muutoksia hyvinvoivaan suuntaan. Nälkä, erilaiset dieetit ja itseltään totaali kieltäminen, eivät kuulu omaan valmennusfilosofiaani vaan mielestäni ravintoon kuuluu suhtautua sopivan rennosti ja positiivisen psykologian kautta. Tavoitteeni ravintoneuvonnassani on auttaa ihmisiä voimaan sekä jaksamaan paremmin kehittämällä ravintotietämystä ja vahvistamalla positiivista ravintosuhdetta.


Tavoitteeni
Tärkein tavoitteeni on tukea asiakasta kaikella mahdollisella osaamisellani. Haluan auttaa ihmisiä voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin ja nauttimaan elämästä enemmän. Tällä tarkoitan sitä, että kohtaan ihmiset aidosti ja olen läsnä heille sekä otan avoimesti vastaan heidän maailmansa ja sen haasteet. Autan valmennettavaa tavoitteiden määrittelemisessä sekä itsetutkiskelussa. Pyrin siihen, että valmennukseni positiiviset vaikutukset näkyvät asiakkaan hyvinvoinnissa, itsetuntemuksessa sekä hänen elämänhallinnassaan.

Oma henkilökohtainen tavoitteeni on jatkuva kehitys. En usko täydellisyyden tavoitteluun, mutta minulla on palava halu tietää ja osata aina enemmän hyvinvoinnin saralta. Niinpä opiskelen ja kehitän itseäni jatkuvasti hyvinvointi edellä.

Tammikuussa minulle aukeaa kolme Personal Trainer -asiakaspaikkaa Hyvä olo-projektille.

Ota Yhteyttä

Mikäli kuulostin koutsilta sun makuun ja/tai haluat tulla käymään salilla HYPE Centerin asiakaspalveluaikojen ulkopuolella tutustumaan, olethan yhteydessä?