Puhutaanko hetki liikuntasuhteesta? Miksi joku innostuu liikunnasta kuin hullu puurosta ja toista liikunnan harrastaminen pelkästään ajatuksena ahdistaa? Joidenkin mielestä liikunta on otsikon mukainen. Syy johtunee pääosin liikuntakokemuksien kautta muodostuneesta liikuntasuhteesta. Kun henkilö tulee asiakkaaksi Personal Trainerille, yksi hänen tärkeimmistä tehtävistä on selvittää asiakkaan sen hetkinen liikuntasuhde.

Osa PT- asiakkaista suhtautuvat liikuntaan positiivisesti jo lähtökohtaisesti, mutta elämäntilanteet ovat saattanut ajaa siihen ettei sille ole ollut aikaa ja starttaamiseen tarvitaan tukea. Osa puolestaan suhtautuu liikuntaan melko neutraalisti. Heillä ei välttämättä ole vahvaa liikuntasuhdetta ja syystä tai toisesta henkilö on arvioinut, että jotain olisi hyvä tehdä tai liikuntaa tulisi monipuolistaa. Suurin osa näistä ei ole juuri harrastanut säännöllistä liikuntaa. Osalle liikunnan harrastaminen on epävarmaa, ehkä välillä jopa epämiellyttävää. Tällöin liikuntasuhde on monesti negatiivisen puolelle kallellaan. Heidän mieltä saattaa painaa historiassaan koulun liikuntatunnit tai ’epäonnistuneet’ ryhmäliikunnat. Liikunta saattaa ajoittain tuottaa positiivisia viboja, mutta negatiivinen historia painaa ja liikunnan säännöllisenä säilyttäminen on haastavaa. Lopuksi on vielä ryhmä, joka vihaa liikuntaa. Näihin ihmisiin törmään työssäni harvemmin, todennäköisimmin siitä syystä että tämä asiakaskunta ei lähtökohtaisesti halua PT-asiakkaaksi. Heillä on vahvoja negatiivisia kokemuksia liikunnasta, ehkä jopa traumoja. Syyt negatiivisiin kokemuksiin ovat olleet moninaiset eikä liikunnassa nähdä mitään kivaa. Tästä asiakas case jutun lopussa.
Liikuntasuhteeseen vaikuttaa isossa määrin liikuntakokemukset. Mikäli suurin osa niistä on ollut tavalla tai toisella negatiivisia, on todennäköistä että liikuntasuhde on negatiivinen. Mistä se sitten voi johtua? Negatiivisia kokemuksia syntyy mm. siitä, että koetaan osaamattomuutta, kykenemättömyyttä, huonommuutta tai sosiaalista painetta. Liikuntaympäristö ei ole ollut mielekäs tai sitä ei ole koettu turvalliseksi. Kun liikuntasuhde on vahvasti negatiivinen, edellä mainitut asiat menee helposti yli fyysisten hyväolo hormoonien.
Mikä on valmentajan merkitys? Äärimmäisen iso. Valmentaja/ohjaaja luo puitteet liikunnalle sekä rakentaa sille ilmapiirin. Valmentajan tehtävä on luoda ennen kaikkea edellytykset positiiviselle liikuntakokemukselle. Ihminen on sellainen, että hän tykkää siitä missä hän kokee olevansa hyvä tai kokee kehittyvänsä asiassa. Tätä kokemusta valmentaja pystyy tukemaan sillä, että hän rakentaa tunnin vastaamaan asiakkaan lähtö- ja osaamistasoa. Mikäli tunninrakenne ampuu yli osaamisen, koetaan epäonnistumista ja huonommuuden tunnetta. Tehtävänasettamisen lisäksi valmentajan vuorovaikutuksella on merkittävä rooli. Antaako valmentaja palautetta? Miten ja mistä hän antaa palautetta? Kannustus, innostus ja ilo monesti tarttuu. Nämä ovat tärkeässä roolissa, mutta samoin kaikki kehonkieli, eleet, ilmeet ja muut asiat ohjauksen ympärillä. Kertooko valmentaja vitsejä vai onko hän super vakava? Tai jotain siltä väliltä? On hyvä tiedostaa että toinen valmentaja sopii paremmin toiselle ja toinen toiselle. Ihanaa onkin aikuisiällä, että valmentajan/ohjaajan tunnit voi itse valita!

Personal Trainer asiakkaat ovat positiivisen liikuntakokemusta etsiessään mahtavassa asemassa. Kaikki asiat kulkevat tällöin täysin hänen ehdoilla. Yksilötunnit mahdollistavat rajutkin muutokset suunniteltuun tuntiin tarvittaessa ja suunnitellut tunnit ovat räätälöity juuri henkilöä varten. Valmentajan huomio on jakamaton, joten häneltä saa kaiken mahdollisen tuen ja kannustuksen. Lisäksi vuorovaikuttaminen on matalakynnyksistä ja kysymyksiä tai keskeytyksiä voi treenaaja tehdä milloin tahansa. Sosiaalinen paine loistaa poissaolollaan eikä ole ketään kehen itseään verrata. Käytännössä positiiviset liikuntakokemuksen ovat PT-projekteissa taattu, mikäli valmentaja pystyy luomaan positiiviset edellytykset tehtävissä, ilmapiirissä ja valmentaja-valmennettavan välinen yhteys toimii. Kun ollaan saatu muodostettua asiakkaan negatiivisesta liikuntasuhteesta positiivinen, se kestää myös yksittäisiä negatiivisia kokemuksia muuttumatta negatiiviseksi. Tällöin PT-projektien jälkeen esimerkiksi uusille lajeille tai ryhmäliikunnalle on matalampi kynnys. Pystyvyydentunne on huipussaan, kun on kokemus osaamisesta ja oppimisesta. Kestetään osaamattomuutta ja epäonnistumisia, koska tiedetään että kaikki on opittavissa. Liikunnasta on tullut kivaa. Ja se jos jokin, on tässä työssä super kivaa.

TRUE STORY: Tämän 9 vuoden valmennusurani aikana, minulle tuli kerran asiakkaaksi henkilö, joka ilmoitti ensi tapaamisella painokkaasti, että hän vihaa liikuntaa. Hän kertoi, että hän käy erilaisissa jumpissa, mutta ei saa siitä mitään. Hän käy niissä, koska tietää liikunnalla olevan suuret terveysvaikutukset. Joka kerta kuitenkin ärsyttää sinne lähteä ja ärsyttää tuntien jälkeen, mutta tulipahan silti tehtyä. Tässä oli upeaa, että asiakas oli heti avoin, rohkea sekä itsetietoinen omasta liikuntasuhteestaan. Sitä ei kaunisteltu tai yritetty miellyttää vastauksellaan valmentajaa. Näin pääsin heti kartalle, mistä lähdemme liikkeelle ja millä tavalla häntä ohjaan. Kun pitkä PT-projektimme oli päättymässä, loppupalaverissa asiakaspalaute oli tämän kaltainen:
”Olen aina vihannut liikuntaa, mutta ensimmäistä kertaa olen oppinut pitämään siitä. Olen huomannut, että en ole vain huono siinä ja että minähän voin vielä tässäkin iässä oppia ihan uusia asioita. Jumpissa kukaan ei oikein opettanut mitään ja olen vuosia kyykkännyt väärin, mutta nyt osaan. Koulun liikuntatunnit ovat jääneet mieleeni epäonnistumisina ja painostavina. Ne ovat ehkä luoneet minulle vahvan mielikuvan liikunnan huonoista puolista, mutta on ollut mahtavaa tutustua näihin hyviin puoliin. Aion pitää liikunnan elämässäni ja nauttia siitä”.
Vaikka tuosta asiakas casesta on jo vuosia, siinä kiteytettyy syy merkityksen kokemiseen työssäni ja muistelen sitä lämmöllä. Minua palkitsee eniten työssäni se, että saan ihmisen liikkeelle ja nauttimaan liikunnasta. Mitä ’heikommat’ lähtökohdat siihen asiakkaalla on, sitä suuremmalta onnistumiselta se tuntuu. Juuri tästä syystä olen rakentanut Porvooseen liikuntapaikan, jossa liikunnan aloittaminen olisi mahdollisimman matalakynnykseistä. Tiedän, että aloittavalla liikkujalla on epärealistisen suuret pelkotilat liittyen kuntosaliin, joten pidin tärkeänä luoda visuaalisesti helposti lähestyttävän ympäristön sekä luoda kuntosalille lämpimän, tervetulleen ilmapiirin. Liikunta on otsikon mukainen, kun se ei ole kivaa. Liikunnasta on kuitenkin mahdollisuus saadaan kaikille kivaa. On syytä etsiä vain itselleen oikea ja mielekäs tapa liikkua sekä mahdollisesti itselleen sopiva ryhmä tai valmentaja. Liikunnan iloa!
#liikuntakuuluukaikille
- – Janika