Julkaistu Jätä kommentti

Mikä on varmin tapa aloittaa kuntosaliharjoittelu?

Kuten tammikuussa myös elokuussa moni aloittaa liikuntaharrastamisen ja rakentaa uusia hyvinvoivia rutiineja omaan arkeensa. Vuoden ensimmäinen aloitusaalto on vuoden vaihteen tuomien psykologisten tekijöiden vuoksi huomattavasti merkittävämpi, mutta myös kesän jälkeiset uusien asiakkuuksien määrä on muista kuukausista erottuva. Se on aina erinomaista, että lähdetään rakentamaan parempaa arkea, mutta mitä tulisi ottaa ensisijaisesti huomioon kun olet valitsemassa kuntosalia itsellesi?

  1. SIJAINTI
    Oletko kuullut, että optimaalinen sijainti liikuntapaikalle olisi alle 15 minuutin päässä kotioveltasi? Tällöin itse matka ei oikeastaan tule olemaan sinun liikuntaharrastamisen esteenä. Kynnys lähteä talvipakkasilla, käynnistää auto ja putsata lumesta, koituu monen suomalaisen liikunnan kohtaloksi kun siihen yhdistetään matkaan käytetty aika, liikennevaloissa seisomiset sekä parkkipaikan etsimiset. Toki liikuntapaikan sijainnin ei tarvitse aina olla 15 minuutin päässä sillä joskus sitä pystytään kompensoimaan oman arjen reiteillä, esimerkiksi jos kuntosali sijoittuu työmatkan varrelle. Jos sinulla kestää 20-25 minuuttia päästä liikunnan suorituspaikalle, kestää sinulla sama aika takaisin jolloin 45minuutin treeniaikaan tulee varata 40-50 minuuttia ja silloin kyse on 1,5h ajanvarauksesta kalenteristasi. Arjen kiireissä tällöin tunnin treeni voi muodostua kynnyskysymykseksi – valitse kuntosali siltä etäisyydeltä että voisit hyvin käydä tekemässä 30 minuutin liikuntasuorituksen. Jokainen nipistetty liikuntakerta on sinulle hyvinvointisi sijoitus. Sijainnilla on merkittävä vaikutus liikunnan pysyvyyteen osana arkea.
  2. YMPÄRISTÖ
    Kuntosaleja on todella erilaisia ja erilaisilla ilmapiireillä varustettuja – ja hyvä niin! Näin jokainen liikkuja pystyy löytämään itselleen sopivan liikuntaympäristön, joka motivoi tulemaan treenaamaan kerta toisensa jälkeen. Tärkeimpinä kuntosalin ominaisuuksina ihmiset pitävät ilmanvaihtoa, siisteyttä ja kuntosalilaitteiden toimivuutta. Nämähän tulisi olla kunnossa tietenkin jokaisessa kuntosalissa jo lähtökohtaisesti ja jos ei ole, niin suuri osa asiakkaista vaihtavat joskus myöhemmin kuntosaliaan. Kuntosali tosin on yksi pysyvimpiä valintoja, sillä moni ei jaksa lähteä testailemaan kuntosaleja sinänsä, vaan jos harrastaminen jostain syystä jää he valitettavasti syyttävät siitä pääsääntöisesti itseään. Jos kuntosalin on käytännöllisesti katsottuna hyvässä kunnossa, niin seuraavaksi vaikuttavin tekijä on se keiden kanssa treenaat.
    Ottavatko muut treenaajat toiset huomioon? Siivoaako he jälkensä vai joudutko sinä siivoamaan, jotta pääset itse suorittamaan? Varaavatko treenaajat laitteita vain hengaillakseen niissä? Käyttävätkö he puhelinta jatkuvasti salilla? Joudutko pelkäämään, että joudut jonkun someen? Ignoorataanko sinut vai moikataanko sinulle? Jos kysyt jotain toiselta, saatko vastauksen vai murahduksen? Onko salin omistaja kasvoton hahmo vai tapaatko hänet salilla? Uskaltaako hänen kanssaan viestiä, saatko vastauksia? Ihmiset lähtökohtaisesti tykkää liikkua samankaltaisten ihmisten kanssa, joten hakeudu sinne missä uskot löytäväsi kanssasi samanhenkisiä ihmisiä.
  3. OSAAMINEN
    Jos sinulla ei ole minkäänlaista osaamista kuntosaliharjoittelusta tai kokemuksesi perustuu kuntosalilla haahuiluun kuntosalilaitteesta toiseen niin tarkista, että kuntosaliltasi saa ammattilaisen rakentaman kuntosaliohjelman ja ohjauksen tai saako sinne tuoda ulkopuolisen valmentajan. 10 vuoden Personal Trainer kokemuksella tämä on erittäin tyypillistä ja harmillista, sillä jokainen jolle on tehty kuntosaliohjelma on silmät kirkastunut ja kuntosaliharjoittelu avautunut aivan uudella tavalla. Sellaisenkin henkilön, joka on ollut omien sanojensa mukaan kuntosalihater on muuttanut käsitystään niin, että viikoittaisesta kuntosalikäynnistä on tullut arjen henkireikä. Ja mikä parasta! Kuntosaliohjelma ei tuo vaan harjoitteluun mielekkyyttä vaan myös tulosta! Kun hankit ammattilaisen rakentaman kuntosaliohjelman, ulkoistat tulosvastuun ammattilaiselle. Mikäli tulosta ei synny, sinun kannattaa olla yhteydessä ohjelman tehneeseen valmentajaan.
  4. LISÄMOTIVAATIO TEKIJÄT
    Mikä sinua motivoi? Sijainti, ympäristö ja osaamisen ovat ytimessä, mutta sen lisäksi voit vakiinnuttaa liikuntaasi kuntosalilla myös muilla tavoin. Monia helpottaa kuntosaliharjoittelun aloittaminen yhdessä ystävän, puolison tai lapsensa kanssa. On joku, jonka kanssa sovitaan etukäteen aika ja silloin liikunnan peruminen on pienen kynnyksen päässä. Lisäksi yhdessä harjoittelu on osalle ihmisistä paljon miellyttävämpää kuin yksin. Entä millä muilla tavoilla voi buustata omaa treenimotivaatiota? Se voi olla mitä tahansa ulkoista kuten treenivideoiden tekeminen, uusien treenivaatteiden ulkoiluttaminen, oman musiikin kuunteleminen ja välillä soittolistan muuttaminen. Mikä siis sinua motivoi, käytä sitä.
  5. HINTA
    Kenenkään ei tietenkään kannata valita kuntosalia, mihin ei yksinkertaisesti varaa. Hinta tulee ehdottomasti kuitenkin viimeisenä tarkastelulistassa, sillä onko hölmömpää kuin maksaa kuntosalista jossa ei yksinkertaisesti käy? Tälle on olemassa ihan nimikin: haamuasiakas. Parhaimmillaan liikuntakentältä kuulleita lauseita: ”hankin jäsenyyden kuntosalille X, koska se on niin halpa, että jos en sitten käykään, niin ei harmita niin paljon”. Myös tuntuu olevan aika perus, että liki jokaisella on kuntosalijäsenyys jonnekin, mutta ero onkin siinä, että kuka maksaa jäsenyydestä ajatuksena aloittaa ja kuka ottaa rahalleen vastinetta. Kallein kuntosaliasiakkuutesi tulee aina olemaan se, jota et käytä. Valitse siis kuntosali, joka mahdollistaa muun elämäsi ja kutsuu treenaamaan luokseen.

    True story: Ulkopaikkakuntalainen ystäväni kysyi minulta ammattilaisen mielipidettä, kannattaisiko hänen irtisanoa salijäsenyytensä kuntosaliin X. Esitin vastakysymyksen ja kysyin, milloin hän on viimeksi käynyt kuntosalillaan? Hän kertoi, että kaksi vuotta sitten. Henkilö siis oli kaksi vuotta maksanut kuukausittaisen jäsenyysmaksun eikä kuitenkaan halunnut perua jäsenyyttään, jotta se ei tuntuisi päätökseltä lopettaa. Hänellä oli mielessään jalka välissä, kohta salille menossa. Jokainenhan itse tekee päätöksen, mutta itse irtisanoisin ja mahdollisesti miettisin muutosta liikuntapaikan valintaan

ME OLEMME OIKEA VALINTA SINULLE, JOS TUNNISTAT KOHDALTASI SEURAAVAT

  1. Sijainti – jos asut Porvoon Länsipuolella tai olemme työmatkasi varrella
  2. Ympäristö – perusasioiden (ilmanvaihto, siisteys, laitteiden toimivuus) lisäksi olet joko aloittava tai jo kokenut liikkuja, joka liikkuu oman kunnon ja hyvinvointinsa vuoksi. Kunnioitat perus kuntosalietikettiä ja otat muut treenaajat huomioon
  3. Osaaminen – sinulla on joko vahva kuntosalitausta tai kuntosaliohjelma jo käsissä tai olet ajatellut hankkia sellaisen. Olet tulossa treenaamaan kuntosalille, etkä tappamaan aikaasi laitteilla hengaillen
  4. Lisämotivaatio tekijät – meillä voi salin musiikkia vaihtaa ja Centerin jäsenelle kaveri pääsee testaamaan ilmaiseksi kerran mukana, kunhan olet asiasta etukäteen yhteydessä yrittäjään
  5. Hinta – Emme ole halvin emmekä myöskään kaupungin kallein kuntosali. Kuntosalihinnat vaihtelevat Porvoossa kuukausijäsenyyksistä irtokuukausiin 21,90€-55€/kk. Meiltä löytyy toistaiseksi voimassaolevan kuntosalijäsenyyden lisäksi 10krt, aamuasiakkuus ja halvimmillaan meillä treenaa aktiviinen kävijä ostamalla vuoden kerralla (495€). Olemme valintasi mikäli haluat mahdollisuuden premium tasoisen liikuntakokemukseen. Kuntosalimme ei ole täpötäynnä ihmisiä ja laitteisiin ei tarvitse juurikaan jonotella. Ihmiset, jotka meillä käy osaavat käyttäytyä ja huomioida muut treenaajat. Hype Centerin asiakkaat rakastavat treenata juuri meillä.


    –> Etsi itsellesi sopiva asiakkuus VERKKOKAUPASTAMME tai tule tutustumaan asiakaspalveluaikoina maanantaisin/torstaisin klo 16.30-19.00
Julkaistu Jätä kommentti

Uuden vuoden lupaukset – mikä vitsi!

Miksi tarjoamme joulukuussa koko vuoden niin edullisesti kuin 399€ vuodessa / 33,25€ kuukaudessa / 1,09€ päivässä?
– Olethan kuullut uuden vuoden lupauksista?

Uusi vuosi on mahtavaa aikaa. Uusi vuosi on kuin tilinpäätös, jossa on aika pysähtyä katsomaan taakse jätettyä aikaa. Mikäli vuotesi sisälsi juuri niitä asioita, joita elämääsi toivoit sekä huomasit eteneväsi kohti tavoitteitasi saat hykerrellä mielihyvän tunteissa ja on helppo valmistautua positiivisin energioin kohti seuraavaa vuotta. Saat todennäköisesti uusia ideoita, joita voit lähteä seuraavana vuonna toteuttamaan. Olet täynnä itsevarmuutta, motivoitunut ja valmis lähtemään uudelle vuodelle katsomaan, mitä sillä on sinulle tarjottavaa.

Mikäli vuotesi oli monella tapaa raskas ehkä joku voi kokea jopa epäonnistuneeksi, on uusi vuosi tilipäätöksineen helpottava ajankohta. Vaikka tässäkin tilanteessa kelat siirtyvät menneeseen ja sen haasteisiin, on todennäköisesti energisoivaa jättää mennyt vuosi taakse ja kääntää uusi sivu. Se mitä oli viime vuonna, ei tule enää sellaisena seuraavalle vuodelle. Niin ainutlaatuista ja ainutkertaista elämä on. Vaikka jokin haaste jäisikin kesken ja tulisikin mukaan jossain määrin seuraavalle vuodelle, on vuoden vaihde aikasi ladata akut ja auttaa jaksamaan. Se on monelle voimaannuttava kokemus siitä, että on päässyt tänään tähän päivään asti ja selvinnyt jos monen moisesta, vaikka ei olisikaan niin ehkä joka hetkessä uskonutkaan. Haasteet vievät eteenpäin, sillä silloin konkretisoituu se mitä elämään haluaa lisää ja mistä haluaa päästää irti. Uusi vuosi tarjoaa mielettömän power boostin muutokselle kohti parempaa.

Edellä mainitut kokemukset ovat kaksi ääripäätä. Lisäksi löytyy kaikkea niiden väliltä ja niiden sekoitusta. On kuitenkin selvää, että uusi vuosi sisältää todella paljon latausta ja se on täysin ymmärrettävää. Seuraavaan vuoteen liittyy niin paljon odotuksia joko siitä, että saisi jälleen kaikkea sitä hyvää ja pääsisi kuin uudelle kierrokselle tai valmiutta vastaanottaa täysin uusi erilainen vuosi, ”minun vuoteni”. Tästä syystä rakentuu uuden vuoden lupaukset. Yritämme ikään kuin varmistaa, että seuraavana vuotena tavoitellaan yhtä huikeaa, vielä parempaa tai sitten edes kohtalaisen hyvää vuotta. Eikä se mikään vitsi ole. Yritäppä saada samanlainen motivaatiopiikki kasvatettua mihin tahansa muuhun vuoden aikaan.

On totta, että tämä lataus purkaantuu moneen liikuntapaikkaan; kuntosaleihin, lenkkipoluille ja uimahalleihin. Monelle on suuri haave saada liikunta säännölliseksi osaksi elämään. Menneiden koronavuosien jälkeen haave halutaan toteutuvaksi oletettavasti enemmän kuin koskaan, sillä monelle liikunta on ollut säännöllistä ennen tuota tauti pirulaista. Toivon, että näihin liittyviin tavoitteisiin suhtauduttaisiin joulupöydässä lempeästi ja aidolla kannustuksella. On totta, että liikuntapaikat hiljenevät maaliskuun mittaan tammikuun asiakasryntäyksestä, mutta perään kuulutan että aina on niitä, jotka todella saa liikunnasta napakan otteen eikä päästä enää irti. Ja toisaalta, tarviiko maaliskuussa välttämättä hiljentyä vai voitaisiinko ensi vuonna tehdä poikkeus sääntöön?

Onnistuneen liikunnallisen uuden vuoden lupauksen resepti:

  • Tee sellainen lupaus, jonka haluat itse tehdä. Älä muita ihmisiä varten. Valitse liikuntamuoto, josta nautit tai ajattelet että voisit nauttia.
  • Asettele tavoite realistiseksi. Älä pyri liikkumaan viisi kertaa viikossa, jos lähdet nollasta. Silloin yksikin kerta on 100% enemmän kuin aiemmin
  • Aseta itsellesi välitavoitteita. Ne saavat sinut pysymään tavoitteissasi kun koet onnistumisia matkan aikana . Joskus on myös hyvä tarkastella matkan aikana sitä mistä lähti, eikä vain sokeana tuijottaa sitä minne on menossa
  • Huomio, että liikuntapaikat eivät ole normaalissa tilanteessa. Liikuntakokemukseesi vaikuttaa todennäköisesti hieman negatiivisesti se, että uinti- ja hiihtoradoilla joutuu väistelemään muita liikkujia sekä kuntosalilla joutuu odottamaan laitteelle pääsyä ja huomioimaan tavallista enemmän muita.
  • Jos et tiedä mitä olet tekemässä (esim. kuntosalilla) pyydä apua. Kaikkiin liikuntalajeihin löytyvät ammattilaiset, jotka auttavat sinua mielellään. Näin saat ulkoistettua vastuuta ja pääset todennäköisemmin tavoitteeseesi. Lisäksi oli liikuntalaji mikä hyvänsä, siitä tulee yleensä paljon mielekkäämpää!
  • Liikunta saa ja PITÄÄ olla lähtökohtaisesti aina kivaa. Saat muuttaa tavoitetta tai liikuntalajia kesken matkan. Voit hyvin mielin todeta, että ”kokeilin tätä, mutta se ei ollut minun juttuni” ja jatkaa sen etsimistä, mikä voisi olla.

Me Hype Centerillä haluttiin tukea pysyvää ja säännöllistä liikuntaa. Siksi annoimme hinnan, joka motivoi sinua aloittamaan liikunnan ja joka motivoi sinua pysymään liikunnassa kiinni (ei pelkästään alkavan kevään) läpi vuoden. Jo maksettu palvelu kutsuu sinua liikkumaan silloinkin, kun syystä tai toisesta liikunta jää kokonaan hetkeksi pois. Tarkoitus on taata se, ettet ole yksi kuuluisista uuden vuoden lupailijoista vaan olet se, joka päätti alkaa panostaa hyvinvointiin ja pidit siitä koko vuoden kiinni.

NAPPAA TARJOUSHINTA 1,09€/PV VERKKOKAUPASTAMME KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

Huom! Maksun voi suorittaa myös työnantajan tarjoamilla liikuntaeduilla kokonaan tai osittain. Ohjeet siihen löytyvät TÄSTÄ

Oikein mukavaa ja rentouttavaa joulun (t)aikaa!

Julkaistu Jätä kommentti

Asiakaspalvelija & PT

🍀 ME ETSIMME TYÖNTEKIJÄÄ 🍀

Kiinnostaisiko sinua olla mukana Porvoon hyvän tuulisessa ja kasvavassa yrityksessä? Haluaisitko Sinä tulla töihin HYPE Centerille ja olla osana meidän tiimiä?

Työnkuva:
Tarvitsemme henkilöä asiakaspalveluun hyvinvointikeskukseemme kahtena iltana viikossa. Työnkuvaan kuuluu uusille asiakkaille tilojen esittely sekä asiakasmyynti. Lisäksi työhön kuuluu muita juoksevia työtehtäviä kuten siivoaminen. Työn voisi olettaa sopivan esimerkiksi opiskelijalle.

Työajat:
Alkuun vaihtelevasti maanantaisin ja torstaisin klo 16.30-19.00 ja kesän jälkeen joka maanantai ja torstai. Toivottavaa olisi, että paikkaa hakee henkilö joka voi jatkaa töitä myös kesän jälkeen

Me toivomme sinun olevan:
🍀 kiinnostunut liikunta-alasta
🍀 ulospäinsuuntautunut ja helposti lähestyttävä
🍀 hymyilevä persoona
🍀 tunnollinen ja luotettava
🍀 esiintymiskykyinen ja oma-aloitteinen
🍀 eduksi katsotaan ruotsin ja englanninkielen taito

Mitä sinä saat rahallisen korvauksen lisäksi?
🌿 iltatyöt, työkokemus
🌿 kosketuspintaa liikunta-alalle
🌿 erilaisten ihmisten kohtaamista ja tilanteiden ratkomista
🌿 työpaikan, jossa pääset omalla ajallasi treenaamaan
🌿 pääset osaksi meidän huippu mahtavaa Hype Teamia

Palkkaus palvelualan työehtosopimuksen mukaisesti.

Mikäli kiinnostuit, laita vapaamuotoinen työhakemus ja CV sähköpostiin info@hypecenter.fi. Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä!

🍀 ME ETSIMME PERSONAL TRAINERIA 🍀

Oletko intohimoinen liikuntatyötäsi kohtaa ja sinulla on oma yritys? Nyt sinulla on mahdollisuus tulla osaksi loistavaa, ammattitaitoista tiimiämme ja kasvavaa menestystarinaa. Työmahdollisuudet todennäköisesti kasvavat, mutta alkuun yksittäisiä tunteja.

Työtehtäviksi tarjoamme:

  • Treeniboxilla Boxi-treeniohjauksia
  • Kuntoryhmäohjauksia
  • Kuntosaliohjelmien tekeminen & ohjaus
  • Puolen vuoden PT-projektit

Arvostamme intohimoista asennetta työtä kohtaan, liikunta-alankoulutusta sekä monipuolista liikunta-alan kokemusta.

Mikäli mainitut lisätyöt kiinnostavat sinua, laitathan vapaamuotoista sähköpostia info@hypecenter.fi

Julkaistu Jätä kommentti

Liikunta on p*skaa

Puhutaanko hetki liikuntasuhteesta? Miksi joku innostuu liikunnasta kuin hullu puurosta ja toista liikunnan harrastaminen pelkästään ajatuksena ahdistaa? Joidenkin mielestä liikunta on otsikon mukainen. Syy johtunee pääosin liikuntakokemuksien kautta muodostuneesta liikuntasuhteesta. Kun henkilö tulee asiakkaaksi Personal Trainerille, yksi hänen tärkeimmistä tehtävistä on selvittää asiakkaan sen hetkinen liikuntasuhde.

Osa PT- asiakkaista suhtautuvat liikuntaan positiivisesti jo lähtökohtaisesti, mutta elämäntilanteet ovat saattanut ajaa siihen ettei sille ole ollut aikaa ja starttaamiseen tarvitaan tukea. Osa puolestaan suhtautuu liikuntaan melko neutraalisti. Heillä ei välttämättä ole vahvaa liikuntasuhdetta ja syystä tai toisesta henkilö on arvioinut, että jotain olisi hyvä tehdä tai liikuntaa tulisi monipuolistaa. Suurin osa näistä ei ole juuri harrastanut säännöllistä liikuntaa. Osalle liikunnan harrastaminen on epävarmaa, ehkä välillä jopa epämiellyttävää. Tällöin liikuntasuhde on monesti negatiivisen puolelle kallellaan. Heidän mieltä saattaa painaa historiassaan koulun liikuntatunnit tai ’epäonnistuneet’ ryhmäliikunnat. Liikunta saattaa ajoittain tuottaa positiivisia viboja, mutta negatiivinen historia painaa ja liikunnan säännöllisenä säilyttäminen on haastavaa. Lopuksi on vielä ryhmä, joka vihaa liikuntaa. Näihin ihmisiin törmään työssäni harvemmin, todennäköisimmin siitä syystä että tämä asiakaskunta ei lähtökohtaisesti halua PT-asiakkaaksi. Heillä on vahvoja negatiivisia kokemuksia liikunnasta, ehkä jopa traumoja. Syyt negatiivisiin kokemuksiin ovat olleet moninaiset eikä liikunnassa nähdä mitään kivaa. Tästä asiakas case jutun lopussa.

Liikuntasuhteeseen vaikuttaa isossa määrin liikuntakokemukset. Mikäli suurin osa niistä on ollut tavalla tai toisella negatiivisia, on todennäköistä että liikuntasuhde on negatiivinen. Mistä se sitten voi johtua? Negatiivisia kokemuksia syntyy mm. siitä, että koetaan osaamattomuutta, kykenemättömyyttä, huonommuutta tai sosiaalista painetta. Liikuntaympäristö ei ole ollut mielekäs tai sitä ei ole koettu turvalliseksi. Kun liikuntasuhde on vahvasti negatiivinen, edellä mainitut asiat menee helposti yli fyysisten hyväolo hormoonien.

Mikä on valmentajan merkitys? Äärimmäisen iso. Valmentaja/ohjaaja luo puitteet liikunnalle sekä rakentaa sille ilmapiirin. Valmentajan tehtävä on luoda ennen kaikkea edellytykset positiiviselle liikuntakokemukselle. Ihminen on sellainen, että hän tykkää siitä missä hän kokee olevansa hyvä tai kokee kehittyvänsä asiassa. Tätä kokemusta valmentaja pystyy tukemaan sillä, että hän rakentaa tunnin vastaamaan asiakkaan lähtö- ja osaamistasoa. Mikäli tunninrakenne ampuu yli osaamisen, koetaan epäonnistumista ja huonommuuden tunnetta. Tehtävänasettamisen lisäksi valmentajan vuorovaikutuksella on merkittävä rooli. Antaako valmentaja palautetta? Miten ja mistä hän antaa palautetta? Kannustus, innostus ja ilo monesti tarttuu. Nämä ovat tärkeässä roolissa, mutta samoin kaikki kehonkieli, eleet, ilmeet ja muut asiat ohjauksen ympärillä. Kertooko valmentaja vitsejä vai onko hän super vakava? Tai jotain siltä väliltä? On hyvä tiedostaa että toinen valmentaja sopii paremmin toiselle ja toinen toiselle. Ihanaa onkin aikuisiällä, että valmentajan/ohjaajan tunnit voi itse valita!

Personal Trainer asiakkaat ovat positiivisen liikuntakokemusta etsiessään mahtavassa asemassa. Kaikki asiat kulkevat tällöin täysin hänen ehdoilla. Yksilötunnit mahdollistavat rajutkin muutokset suunniteltuun tuntiin tarvittaessa ja suunnitellut tunnit ovat räätälöity juuri henkilöä varten. Valmentajan huomio on jakamaton, joten häneltä saa kaiken mahdollisen tuen ja kannustuksen. Lisäksi vuorovaikuttaminen on matalakynnyksistä ja kysymyksiä tai keskeytyksiä voi treenaaja tehdä milloin tahansa. Sosiaalinen paine loistaa poissaolollaan eikä ole ketään kehen itseään verrata. Käytännössä positiiviset liikuntakokemuksen ovat PT-projekteissa taattu, mikäli valmentaja pystyy luomaan positiiviset edellytykset tehtävissä, ilmapiirissä ja valmentaja-valmennettavan välinen yhteys toimii. Kun ollaan saatu muodostettua asiakkaan negatiivisesta liikuntasuhteesta positiivinen, se kestää myös yksittäisiä negatiivisia kokemuksia muuttumatta negatiiviseksi. Tällöin PT-projektien jälkeen esimerkiksi uusille lajeille tai ryhmäliikunnalle on matalampi kynnys. Pystyvyydentunne on huipussaan, kun on kokemus osaamisesta ja oppimisesta. Kestetään osaamattomuutta ja epäonnistumisia, koska tiedetään että kaikki on opittavissa. Liikunnasta on tullut kivaa. Ja se jos jokin, on tässä työssä super kivaa.

TRUE STORY: Tämän 9 vuoden valmennusurani aikana, minulle tuli kerran asiakkaaksi henkilö, joka ilmoitti ensi tapaamisella painokkaasti, että hän vihaa liikuntaa. Hän kertoi, että hän käy erilaisissa jumpissa, mutta ei saa siitä mitään. Hän käy niissä, koska tietää liikunnalla olevan suuret terveysvaikutukset. Joka kerta kuitenkin ärsyttää sinne lähteä ja ärsyttää tuntien jälkeen, mutta tulipahan silti tehtyä. Tässä oli upeaa, että asiakas oli heti avoin, rohkea sekä itsetietoinen omasta liikuntasuhteestaan. Sitä ei kaunisteltu tai yritetty miellyttää vastauksellaan valmentajaa. Näin pääsin heti kartalle, mistä lähdemme liikkeelle ja millä tavalla häntä ohjaan. Kun pitkä PT-projektimme oli päättymässä, loppupalaverissa asiakaspalaute oli tämän kaltainen:

”Olen aina vihannut liikuntaa, mutta ensimmäistä kertaa olen oppinut pitämään siitä. Olen huomannut, että en ole vain huono siinä ja että minähän voin vielä tässäkin iässä oppia ihan uusia asioita. Jumpissa kukaan ei oikein opettanut mitään ja olen vuosia kyykkännyt väärin, mutta nyt osaan. Koulun liikuntatunnit ovat jääneet mieleeni epäonnistumisina ja painostavina. Ne ovat ehkä luoneet minulle vahvan mielikuvan liikunnan huonoista puolista, mutta on ollut mahtavaa tutustua näihin hyviin puoliin. Aion pitää liikunnan elämässäni ja nauttia siitä”.

Vaikka tuosta asiakas casesta on jo vuosia, siinä kiteytettyy syy merkityksen kokemiseen työssäni ja muistelen sitä lämmöllä. Minua palkitsee eniten työssäni se, että saan ihmisen liikkeelle ja nauttimaan liikunnasta. Mitä ’heikommat’ lähtökohdat siihen asiakkaalla on, sitä suuremmalta onnistumiselta se tuntuu. Juuri tästä syystä olen rakentanut Porvooseen liikuntapaikan, jossa liikunnan aloittaminen olisi mahdollisimman matalakynnykseistä. Tiedän, että aloittavalla liikkujalla on epärealistisen suuret pelkotilat liittyen kuntosaliin, joten pidin tärkeänä luoda visuaalisesti helposti lähestyttävän ympäristön sekä luoda kuntosalille lämpimän, tervetulleen ilmapiirin. Liikunta on otsikon mukainen, kun se ei ole kivaa. Liikunnasta on kuitenkin mahdollisuus saadaan kaikille kivaa. On syytä etsiä vain itselleen oikea ja mielekäs tapa liikkua sekä mahdollisesti itselleen sopiva ryhmä tai valmentaja. Liikunnan iloa!

#liikuntakuuluukaikille

  • – Janika
Julkaistu Jätä kommentti

Kuntosalin vuokraus asiakaspalautteita

28.12.21 lähtien kuntosalimme on ollut suljettu Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätöksellä, joka sulki kaikki Uusimaan kuntosalit. Päätös kuitenkin mahdollistaa tilavuokrauksen yksityis- ja perhe-elämän piiriin. Näinpä jaoimme kuntosalin tilat alkuperäiseen muotoonsa kahtia ja pystyimme näin vuokraamaan kahta tilaa sekä jatkamaan samanaikaisesti Personal Trainer toimintaa. Käsittääksemme olemme Porvoon ainoa kuntosali, joka vuokraa tiloja

Kysyimme aasiakaspalautteita heiltä, jotka ovat sulun aikana käynyt ensimmäistä kertaa treenaamassa Hype Centerillä:

En tiennyt, että täällä on näin laadukas ja monipuolinen kuntosali. Aion vaihtaa salini teille, jäsenyyden päätyttyä toisaalla

Ajanvaraus oli helppo, maksu ketterä ja ovikoodi tuli nopeasti. On hienoa päästä treenaamaan ja samalla tukemaan yrittäjää tänä vaikeana sulkuaikana

Erinomainen aasiakaskokemus kaikinpuolin. Olen käynyt teillä säännöllisesti sulun aikana

Todella helpoksi tehty systeemit! Asiakaspalvelu on myös lämmin ja kuunteleva. Olette jäänyt kyllä positiivisesti mieleen

Koska emme toivo palautteita vain kehuakseen vaan myös kehitykseen toivomme erikseen kehitysehdotuksia ja kritiikkiä. Kehitysehdotukset koskivat pyörän puutetta salilta, mutta normaalisti meiltä sellainen löytyy. Tässä poikkeustilassa olemme vuokranneet välineitä ja spinningpyörämme on yksi niistä. Meillä kun on kesäisin Treeniboxi niin välineitä löytyy lähes kahden salin verran eikä aiheuta puutoksia Kuntosalillemme ja itseasiassa mahdollistaa sen että joitain käsipainokokoja löytyy kaksin kappalein ja siksi niitä löytyy molemmista tiloistamme.

Kriittikkiä saimme hieman hinnoittelusta. Vaikka Hype Center asiakkuutta ei olisi, sen kuitenkin pystyy hankkimaan jotta saisi Centeriläisten hinnoin. Täytyy muistaa, ettei kuntosalitoiminta pysty perustumaan tilojen vuokraamiseen ja tammikuun menetys on aivan älytön. Tällä vuokraustoiminnalla pystymme todennäköisesti ehkä kattamaan juoksevat kulut. Lisäksi huomionarvoista on se, että on aika luksusta saada kuntosali täysin omaan käyttöönsä parilla kympillä.

Räkkitila, kuntosali 1

Hype Center asiakkuudella 15/25€

Ilman Hype Center asiakkuutta 25/+10€ lisähenkilöt

Nurmikkotila, kuntosali 2

Hype Center asiakkuudella 10/20€

Ilman Hype Center asiakkuutta 20€/+10 lisähenkilöt

Ajanvaraukset: https://www.varaaheti.fi/hypecenter/fi/hype_center/treeniboxi

Maksu: mobilepaylla 0400862842, viestiksi kuntosalivuokra tai verkkokaupan kautta https://hypecenter.fi/product-category/muu/

Lämpimästi tervetuloa treenaamaan 💪🏻

Julkaistu Jätä kommentti

KUNTOSALIAMME VUOKRATAAN!

☀KUNTOSALIN TILAVUOKRA NYT EDULLISEMPI YKSIN TREENAAVALLE ☀Harmillisesti näyttää siltä, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa kuntosalien sulkua kaksi viikkoa lisää eli 24.1 asti. On aika toimia ja parantaa tilavuokran käytäntöä, tästähän ei tiedä kukaan kauan lopullisesti tulee kestämään! 🤯🍀Jotta saamme hinnat asiakkaille tilavuokrassa alemmas, jaamme kuntosalimme kahteen osaan, niin kuin ennen vanhaan: kuntosali 1 – räkkihuone ja kuntosali 2 – nurmikkohuone. 🍀Ovet näiden tilojen väliin siis palaavat ja molempiin tiloihin löytyy oma sisäänkäynti. Näin voimme vuokrata kahta eri tilaa. Ajanvaraus on porrastettu niin, että toinen tila (räkkihuone) allkaa tasatunnein ja toinen tila (nurmikkotila) puolelta, jolloin kohtaamisia näiden kahden treeniporukan välissä ei synny. 💥RÄKKITILA (nettiajanvarauksessa kuntosali 1), perinteisen punttisalin luottovalinta 💥➡️Kuntosali 1, on tila josta löytyy juoksumatot x2, crosstrainer Käsipainot, räkki x 4, tangot ja levypainot, hiihtolaite, jalkaprässi, ylä-, ala- ja ristikkäistaljat, Smith, hiihtolaite sekä assault bike. Tilasta löytyy useampi peili sekä myös kepit ja kuminauhat.💥NURMIKKOTILA (nettiajanvarauksessa kuntosali 2), toiminnallisen harjoittelun unelma💥➡️Kuntosali 2, on tila jossa on kaksi soutulaitetta, leuanvetolaite, vaakajalkaprässi (painopakka 200kg), rintaprässi- ja takaolkapäälaite, ristikkäistalja, vatsa- ja selkälaite, vaakasoutu, chest press, vartalonkierto – laitteet. Lisäksi tilasta löytyy välinevarasto jossa mm. Jumppapallo, Bosupallo, Kuminauhat, Foamrollerin, TRX-köydet, battleropes, steppilaudat, koordinaatiotikkaat ja -aidat yms. Löydät myös puolapuut, vatsapenkki, työntökelkka tekonurmikkoineen. Tästäkin tilasta löytyy tangot levypainot vaikkei räkkiä olekaan.👨‍👩‍👧‍👦Hype treenaaja treenaa hintaan 15€/hlö tai 25€/2hlöä tai enemmän (alekoodi löytyy hypecenterin asiakkaat ryhmästä Facebookista, muussa tapauksessa ole yhteydessä)👨‍👩‍👧‍👦Salin ulkopuolinen treenaaja treenaa hintaan 25€/hlö ja +10€ lisähenkilöt➡️ Maksut verkkokaupassa, liikuntaeduilla tai mobilepayillaJos jäi vielä jokin pohdituttavaa niin olethan suoraan yhteydessä yrittäjään info@hypecenter.fi tai 0400862842

Verkkokauppaan KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

Ajanvarauksen klikkaamalla tästä

Julkaistu Jätä kommentti

Uudenvuodenlupaus

Paras uudenvuodenlupaus on sellainen mikä toteutuu ja joka keskittyy olennaiseen eli on jollain tavalla oikeasti merkittävä. Uudenvuoden lupaukset noudattaa hyvin pitkälti sitä tavoitetta, että oltaisiin tai tehtäisiin jotain asioita paremmin kuin edellisenä vuonna. Kuitenkin valitettavaa on, että monet meistä tahkoo epärealistisia tavoitteita ensimmäiset 4-6 viikkoa kunnes paluu entiseen sinetöityy. Miten voisimme välttää tämän sudenkuopan?

Oli iso tavoitteesi / lupauksesi mikä tahansa, mene isompaa kuvaa kohti askel kerrallaan. Aloita jostain todella pienestä. Tee sellainen tavoite, joka saattaa tuntua alkuun jopa naurettavan helpolta. Eli sen sijaan, että yrität ahtaa täysin uutta arkeesi tai käytökseesi, yritätkin tehdä vain pienen nyanssin. Toistat sitä toimintatapaa seuraavat 365 päivää, mikäli tavoitteesi vaatii päivittäisen toiston tai 52 viikkoa. mikäli se on jaettavissa ennemminkin viikoille. Niinpä. Se naurettavan helppo tavoite onkin oikea saavutus, kun pystyt toteuttamaan sen systemaattisesti läpi vuoden. Mikä parasta, jos olet onnistunut pitämään kiinni siitä vuoden se tapa seuraa mitä todennäköisesti automaattisesti seuraavan vuoden, parhaimmillaan koko elämän.

Mitä hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä pieniä tavoitteita voisi olla? Ja miten niissä pystyisi säilyttämään motivaation? Alta löydät esimerkkejä, joita voit lainata sellaisenaan.

Motivaatio ei ole stabiilitila ja niinpä joskus ei huvita. Mikä tahansa tavoitteesi on, joskus ei huvita vaikka juuri nyt kokisit äärimmäisen vahvaa motivaatiota muutokselle. Olennaista siinä kohtaan kun sinua ei huvita, palaa alkuun ja pohdi, miksi alunperin lähdit hakemaan muutosta? Lisäksi kannattaa palauttaa kokonaiskuva mieleen tavoitteissa.

Tavoitteen asettelu: määritä se lähtötilanteeseen nähden sopivaksi, tarkasta realistiset resurssisi ja tee siitä konkreettinen. Resurssiksi muodostuu monella suurimmaksi osaksi aika, mutta niitä voivat olla myös omat henkiset voimavarat, talous, ympäristö jne. Resurssit tulisi olla sellaiset, että tavoite on mahdollinen saavuttaa. Tässä voi käyttää halutessaan SWOT-analyysia, jossa listataan tavoitetta tarkastella omat vahvuudet, heikkoudet sekä ulkoa tulevat uhat ja mahdollisuudet.

Realistoituja tavoite esimerkkejä

  1. ”Pidän joka päivä yhden 15 minuutin taukojumpan, päätetyön ohella”
    – Liian kova tavoite sellaiselle, joka ei pidä taukojumppaa koskaan. Parempi olisi vaikka 2 x viikossa (Huom, määrittele päivä ja kellonaika tavoiteeseesi), 5-10 minuuttia. Onko se riittävä tavoite? Muutoshan on lähtötilanteeseen nähden 100% joten ehdottomasti. Viikossa se tekee 10-20 minuuttia ja kuukaudessa 40-80 minuuttia. Vuodessa 480-960 minuuttia eli mahdollisesti 16 tuntia. Kun pohdit, ettei nyt huvita, muista niskahartia päänsärkysi, mikä on kadonnut ensimmäisten viikkojesi jälkeen ja pohdi, haluatko sen takaisin?
  2. ”Haluan aloittaa kuntosaliharjoittelun ja käyn kolme kertaa viikossa salilla”
    – Mikäli olet aloittamassa harjoittelun kuntosalilla, suosittelen vahvasti harjoittelemaan alkuun kerran viikossa. Hyvällä, monipuolisella ohjelmalla tulet huomaamaan jo 5. viikon kohdalla kehitykset tuloksia. Muistuttaisin että suomalaiset terveysliikuntasuositukset suosittelevat lihaskuntoharjoittelua kaksi kertaa viikossa. Jälleen kerran viikossa läpi vuoden on 52 krt / vuodessa ja sen suorittaminen on todella hyvä saavutus. Tunnet varmasti muutoksen kehossasi.
  3. ”Haluan aloittaa lenkkeilyn. Käyn ainakin viisi kertaa viikossa”
    – Aivan älytön tavoite aloittelevalle lenkkeilijälle. Sen tulee huomaamaan viimeistään kahden kuukauden jälkeen oireissa kehossasi. Kun keho ei ole tottunut juoksulenkkeihin eikä aloituksessa kiinnitetä huomiota palautumiseen tai kehonhuoltoon on täysin varmaa että kehoon muodostuu erilaisia kiputiloja sekä mahdollisesti rasitusvammoja. Jälleen kerran 1-2 krt / viikossa maltillisella vauhdilla olisi aloittelijalle enemmän kuin koskaan.
  4. ”Jätän herkut ja syön vain terveellisesti.. Ainakin tammikuun”
    – Ravintotavoitteissa kannattaa puoltaa positiivista psykologiaa. Itseltään kieltäminen ja ”tahdonvoimalla” pusertaminen tuottaa harvemmin mitään lopullista tulosta. Kun kieltäminen loppuu tai ei huvita enää (ja se ajanjakso tulee kaikille) niin samantien palataankin alkuun rytinällä. Koita siis olla luopumatta mistään ja ajattelekin mitä voisit tuoda lisää. Hyviä ravintotavoitteita voisi olla esimerkiksi vedenjuonnin lisääminen 2-4dl tai aamupalan monipuolistaminen jollain proteiinin lähteellä
  5. ”Menen joka ilta puoli kymmeneltä nukkumaan, kun aiemmin menin puoli kaksitoista”
    – 2h muutos nukkumaan menossa, pistää rutiinit kovaan uusiksi. Kiva tavoite ja onnistuu taas ehkä viikon kaksi, mutta mitä todennäköisemmin elämä puuttuu peliin ja palauttaa lähtöruutuun. Kun tavoite on realistisempi lähtötilanteeseen nähden, rutiinit seuraavat perässä. Mitä jos menisitkin 15minuuttia maksimissaan 30minuuttia aikaisemmin nukkumaan? Voisiko jopa olla väljyyttä 15-30 minuuttia aikaisemmin jottei tarvitse ruoskia itseään epäonnistumisista. Siihen yleensä monet tavoitteet kellahtavatkin; ”epäonnistumiseen”. Niinsanottu epäonnistuminen tavoitteessa kuuluu uuden opettelun prosessiin ja tässä kohtaan meidän tulisi olla kuuntelematta korvien välistä piiskuria. Itsensä syyllistämistä kun on tarpeeksi kuunnellut, hanskat tippuu tiskiin.

Mikäli kuitenkin asetat suuremman tavoitteen itsellesi niin ohjenuora sen onnistumiselle on se, että muuta sitä tarpeen mukaan. Suuren tavoitteen asettelussa kuvittelemme optimaalista tilannetta onnistumisen kannalta. Tavoite ei alkuvaiheessa ota huomioon muuttuvia tekijöitä, sillä ulkopuolisten syiden ennustaminen on mahdotonta. Eli mikäli tavoitteen saavuttamisen aikana tulee muutos joka vaikuttaa resursseihisi (esim. aika, jaksaminen) niin muutos tulee tehdä tavoitteeseen. Usein tätä ei tehdä muutoksen kohtaamisessa vaan halutaan uppiniskaisesti pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta. Lopuksi yleensä homma hajoo käsiin ja mitään jää saavuttamatta. Tilalle jää turhaan epäonnistumisen tunne ja itsensä syyllistämistä. Toinen vaihtoehto on, että alkuperäinen tavoite viedään väkisin maaliin sellaisenaan ja siinä revitään kaikki selkänahasta eikä huomata että muut asiat elämässä kärsii tavoitteen onnistumisen nojalla. Pahimassa tapauksessa voidaan menettää jotain arvokasta.

Uusivuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat tervetulleita. Tee itsellesi hyvä teko ja onnistu tavoitteen asettelussa sekä muuta tavoitetta tarvittaessa, niin onnistut ilolla. Oli tavoitteesi mikä tahansa, pidä huoli siitä että nautit matkasta. ”Ei se määränpään vaan se matka”.

Hype Centerin uudenvuodenlupaukset 2022

💎 Myynti- ja asiakastavoitteet muuttuivat jo alkuperäisestä kuntosalien sulun vuoksi. Olemme nuori yritys, joten tavoitteena on toistaiseksi ollut vuosittainen kasvu. Tapahtuman johdosta on kuitenkin realistisempaa pyrkiä samaan kuin edellisenä vuonna sillä joudumme paikkaamaan tammikuun menetystä koko vuoden

💎 Arvotavoitteemme on tukea mahdollisimman monen ihmisen hyvinvointia vuoden aikana

💎 Treeniboxin tavoite ensi kesänä on kuitenkin kasvu. Eritoten kasvu omatoimisten treenaajien määrässä. Tavoitteen saavuttaminen vaatii markkinointiresurssien lisäämistä. Boxin tavoitteena on myös ensimmäisen kerran, pystyä tuottamaan positiivista kassavirtaa. Edelliset kesät ovat paikanneet investoinnit.

💎 Hieronta tavoitteemme on lisätä asiakaslupauksia ja rikkoa omia ennätyksiämme. Ensimmäinen asiakaslupauksemme on, että maanantaina kun asiakas etsii vapaita aikoja, tulee meiltä löytymään vähintään yksi 45min aika samalle viikolle

💎 Toinen tavoitteemme on, että tarjoamme viikonloppuhierontaa enemmän mitä koskaan ja vähintään 42 viikonloppuna

💎 Ennätyksen rikkominen hieronta asiakasmäärissä on meidän yksi konkreettinen tavoite. Tällä hetkellä meidän ennätys on 77 hieronta asiakasta viikossa, kaipa nyt ainakin 80 hlöä / viikossa hierontaan 💪🏻

💎 Tavoitteena on Personal Trainer toiminnan kasvattaminen ja konkreettisena tavoitteena on löytää ammattitaitoinen ja tiimiin sopiva henkilö tekemään alkuun osa-aikaisesti PT-ohjauksia sekä ryhmäliikuntoja. Tärkeää olisi se että iltapainotteinen työ onnistuisi myös. Olisi mahtavaa että pystyisimme tarjoamaan kaikille halukkaille PT-ohjausta. Pitkäaikainen tavoitteemme on, että kaikki Porvoossa jotka haluavat laadukasta, terveyttä edistävää ja tieteeseen nojaavaa valmennusta hakisivat ja saisivat sen meiltä.

💎 Sisällön tuottaminen on epidemian aikana jäänyt vähiin kantimiin. Tälle vuodelle tavoitteena on tuottaa hyvinvointiin liittyvää sisältöä 12 kertaa vuoden aikana eli kerran kuukaudessa

💎 Ydintavoitteemme on taloudellinen selviytyminen vuodesta ja toiminnan jatkuminen vuodelle 2023. Keksiä luovia ratkaisuja kohdatessamme haasteita, sillä epidemia tuo varmasti vielä jotain mitä emme osaa tässä vaiheessa ennustaa

OIKEIN HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 2022!
t. Janika, Jasmin, Emilia, Lola, Niina, Anniina ja Johan

Julkaistu Jätä kommentti

Hype Centerin 3. tilinpäätös

Miten aika on mennytkään niin nopeasti, jo kolme vuotta! Keväällä vuonna 2018 päätin lähteä rakentamaan Porvoon länsipuolelle hyvinvointia tukevaa palvelua hierontojen, liikunnan sekä kuntosalin kautta yhdessä Jasminin ja Emilian kanssa. Kukaan meistä ei voinut kuvitellakaan, minkälainen matka siitä olisi tulossa. Nyt kun tarkastelen tuota reittiä tähän päivää, niin täytyy sanoa että sisältä puhkuaa lämmin ja vahva kiitollisuus. Huolimatta siitä, että 36:sta meidän olemassaolo kuukaudesta korona on riepotellut niistä 22 kuukautta ja jännityksellä odotan juuri tällä hetkellä minkälaisia rajoituksia Etelä-Suomen aluehallintovirasto kehittää meille seuraavaksi. Se kun vielä osuu kuntosalialan kuumimpaan sesonkiin, jossa tehdään 8-20% koko vuoden tuloksesta, niin kova paikkahan se tulee olemaan. Mutta kun siitä ensimmäisestä aallosta selvittiin, niin tässä yrittäjä osaa ottaa jo aika lungisti ottamatta turhaa stressiä sellaisista asioista, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Pelaamme Centerillä niillä korteilla, mitä meiltä löytyy ja niillä pelisäännöillä, mitä meille viranomaiset jakavat.

Mistä ammennan kiitollisuutta?

Yltiöoptimistisena henkilönä kiitollisuus ei vaadi vaivan näköä, koska automaattisesti ajatukset keskittyvät asioihin, jotka ovat hyvin ja joissa on onnistuttu. Niitä aiheita on tässä kolmessa vuodessa tullut mielestäni enemmän kuin pystyi Hype Centeriä perustaessa kuvittelemaan. Olen kiitollinen asiakasryhmän kasvusta. Ohjaajajamme sekä liikuntapaikkamme liikuttaa vaihtelevasti nykyään satoja ihmisiä viikottain ja teemme viikossa hierontahoitoja 50-75 kpl. Työmme tuntuu erittäin merkittävältä ja merkittävyys korostuu, kun pääsemme olemaan yhä useamman ihmisen hyvinvoinnin apuna. Asiakasryhmän kasvua on vauhdittanut toimipaikan laajentuminen Hype Treeniboxin myötä. Boxi tuli ensimmäistä kertaan käyttöön kesällä 2020 Porvoon Taidetehtaalla ja viime kesänä siirryimme selkeästi parempaa paikkaan Porvoon Kokonniemeen, joten jatkamme ensi kesänä siellä. Luvassa on ohjattuja ryhmäliikuntatunteja (Boxi-treenit) tutulla ohjaajakaartilla sekä mahdollisuus omatoimiseen harjoitteluun touko-elokuun ajan. Olen kiitollinen siitä, että ohjaustyömme lisäksi pystymme myös konkreettisesti tarjoamaan porvoolaisille inspiroivia liikuntapaikkoja.


Hype Center rakentui yhden naisen ajatuksesta. Sain mukaani lähtemään Jasminin ja Emilian. Sen lisäksi, että olemme kaikki kolme vuotta vanhempia ja viisaampia, teemme yhä yhdessä töitä. Tiimiimme on liittynyt työntekijöitä, joista pääsääntöisesti paikalla tällä hetkellä on Annina. Ollaan oltu onnekkaita, että ollaan löydetty salibandykentiltä varsinaisia työntekijähelmiä Hype Centerille. Yrittäjänä pystyn lomalla lomailemaan, koska tiedän että homma pyörii täydellisesti myös ilman meikää koska niin loistavia tyyppejä on tullut meille hommiin. Olen saanut myös aina tarvittaessa apuja kollegoiltani, sillä onhan tässä ollut muutamaan otteeseen tarvetta apukäsille ollut mm. koronakriisin, raskauden ja synnytyksen vuoksi.



Ollaan saatu porukkaan lisää osaamista fysioterapeutti Lola Ottosonin myötä, joka hyppäsi remmiin vuoden 2019 lopussa. Lola oli tuttu aiemmista töistä Porvoossa, joten hän sujahti tiimiimme kuin kala veteen. Kesällä 2020 boxin myötä liikuntajoukkueen vahvistukseksi tuli Johan Kaurila. Johanin tunnit Boxilla ovat hypetettyjä ja niinpä hän aloittaa meillä keväällä 2022 PT-työt kuntosaliohjausten parissa. Nyt aivan hetki sitten hierontavahvuuteen mukaan saatiin Niina Nieminen, jonka kanssa alku on enemmän kuin lupaava. Joukkueurheilijana on mahtavaa, että saa itse kasata itselleen toimivan joukkueen, jossa voi luottaa jokaisen tekemiseen 100%:sesti. Siinä on helppo olla ja nauttia matkasta.

Olen kiitollinen kaikista onnistumisista ja tähän päivään asti selviämisestä. Ollaan pystytty päivittämään, muokkaamaan Hype Centerin tiloja ja lisäämään laitteistoa asiakaskunnan tarpeisiin sopivaksi ja käytännön asiat toimivammaksi. Olemme onnistuneet luomaan toimivia tuotteita, joissa on kova kysyntä ja joista palaute on mielettömän ruusuista. Nämä tuotteet ovat toki kirkastunut ja rakentunut tämän ajan saatossa, kokeilujen ja tutkimusten kautta. Olemme pystyneet tuottamaan laadukasta hieronta- sekä liikuntapalveluita, joista saamme päivittäin kiitosta ja positiivinen maineemme kirii meidän edellä. Olemme onnistuneet säilyttämään elinkeinomme epidemiakriisin keskellä ja olemme epidemiasta huolimatta pystyneet kasvamaan ja eihän siitä tiedä varmasti, mutta ehkä osittain juuri sen vuoksi? Olen myös erittäin kiitollinen siitä faktasta, että meidän tiloista ei toistaiseksi ole lähtenyt tiedettävästi eteenpäin ainuttakaan jatkotartuntaa ja että meidän asiakkaat noudattavat tautitaisteluun liittyviä ohjeistuksia erinomaisesti tiloissamme.

Emme olisi tietenkään ole onnistuneet yksin. Meillä on mielettömiä yhteistyökumppaneita ja asiakkaita. Juuri tämän kokonaisuuden vuoksi pystyn luottavaisin mielin katsomaan tulevaan ja kiitollisena vilaista taakse. Luotan että tämä kokonaisuus pitää yhtä ja että asiakkaat ovat edelleen mukanamme taistelussa koronan tuomia haasteita vastaan. Yhdessä ja vain yhdessä, selviämme.

Kiitokset



ISO KIITOS, kaikille jotka olette olleet reitin varrella; asiakkaille lämpimistä kohtaamisista, yhteistyökuvioiden mahdollistajille sekä yhteistyökumppaneille toimeksiannoista ja yhteistyöstä, kollegoille osaamisesta sekä tuesta, työntekijöille loistavasta ja kannattelevasta työstä, vuokranantajalle vastaantulosta sekä tukijoukoilleni kotiin kaikesta avusta, ymmärryksestä ja ihan vaan olemassa olosta.

Nyt on meidän kaikkien aika pysähtyä ja rentoutua joulun ääreen. Oikein mukavaa joulua Sinulle! Toivottavasti näemme ensi vuonna 🙂

Kiitollisuuden voimalla,
Janika

Ps. Lisäsimme tuotteen verkkokauppaamme ”kannatusasiakkuuden”, jotta voit halutessasi tukea meidän yritystä vaikeana aikana ostamalla 10€ kannatusasiakkuuden verkkokaupastamme https://hypecenter.fi/tuote/kannatusasiakkuus-1-kayttokerta/

Julkaistu Jätä kommentti

Palautekysely 2021

Teemme vuosittain asiakaspalaute kyselyn. Teemme sen siksi että olemme olemassa asiakkaitamme varten. Meidän ykkös prioriteetti on palvella asiakkaita ei vain hyvin, vaan erinomaisesti sekä mahdollistaa mahdollisimman helppo, stressitön ja motivoiva treeniympäristö. Tavoitteena on tarjota asiakkaille päivän, viikon tai kuukauden paras treenitunti. Olemme kehittyneet alusta asti jatkuvasti, aiomme kehittyä myös jatkuvasti.

Asiakaspalautteisiin peilaten olemme suurimmaksi osaksi onnistunut siinä. Teimme kyselyn kuntosalillamme, suljetussa fb ryhmässä ja kyselemme jatkuvasti treenaajia tavatessamme meiningistä. Kysyimme asiakkailtamme kysymyksen:

Miksi sä treenaat meillä?

  • Siisteys, ilmapiiri, ammattitaito
  • Mukavat ihmiset
  • Saa laittaa omaa musiikkia
  • Porvoon paras sijainti
  • Hyvä fiilis täällä
  • Kaikki toimii
  • Kesällä huomasi että ilmanvaihto on kunnossa. Oli kiva treenata vaikka oli hellettä niin salilla oli siedettävää
  • Helppo päivittää asiakkuus silloin kun itelle sopii
  • Nettiajanvaraus toimi hyvin silloin kun oli käytössä
  • Viestintä ja sosiaalinen media
  • Porvoon parasta antia
  • Kivat, ammattitaitoset, motivoivat Personal Trainerit sekä muut treenaajat
  • Hyvät ja kaikki tarvittavat laitteet
  • Kompakti, mutta tuntuu ihan premium kuntosalilta. Jotenkin henkilökohtainen, yksilöä tukeva ilmapiiri ja ympäristö
  • Helppo tulla autolla, ilmaiset parkit ja aina tilaa
  • Ihanan rauhallista, tilaa aina hyvin treenata
  • Hype Best!
  • Tänne kun olen tullut ei ole ollut ikävä Porvoon muita kuntosaleja
  • Siisteys x 1000 (tästä tuli ja viikottain jatkuvasti tulee positiivista palautetta. Meillä on puhdasta ja tavarat on paikoillaan. Ei sen kummempaa mutta valitettavasti harvassa kuntosalissa näin asiat ovat)
  • Sijainti x 1000 (tämä ehdottomasti pitääkin olla ihmisen yksi tärkein valintakriteeri. Kun sali on lähellä sitä tulee käytettyä. Tutkimukset puoltaa sitä että liikuntapaikan olisi hyvä olla alle 15 minuutin päästä kotoolta jotta liikunnan saa helpommin säännölliseksi ympäri vuoden. Saamme kiitosta siitä että olemme tuoneet kuntosaliharjoittelu Porvoon länsipuolelle)

Hype Center rakentui Porvooseen noin kolme vuotta sitten. Tämä koko kolme vuotta on sisältänyt yrittäjyyden kaikki eri värit pienessä ajassa. Upeaa huomata, että korona myrskystä huolimatta olemme pystyneet tehdä kannattavaa ja laadukasta liiketoimintaan. Ilman uskollisia asiakkaitamme Porvoossa, meitä ei enää olisi. Kiitoskiitoskiitos. Teitä on ilo palvella! Jatkossakin pyrimme olemaan odotustenne arvoinen porvoolainen kuntosali sekä hierontakeskus.

Julkaistu Jätä kommentti

Hierojaksi Hype Centerille?

🍀 Haluatko liittyä TEAM Hypeen? 🍀

Janika jää lokakuussa viikonloppu tekijäksi, joten etsimme osa-aikaista hierojaa HYPE Centerille.

Tarjoamme sinulle:
🍀 Iltapainoiset työt lokakuusta lähtien
🍀 Hierontatilat, jossa on sähköpöytä. (Paperit, rasvat ja pyyhkeet hieroja itse hoitaa ja hankkii)
🍀 Semi riskittömän vuokrasopimuksen – et maksa tyhjistä illoista
🍀 Hyväksi todetun nettiajanvarauksen, jossa asiakkaita on jo paljon
🍀 Mahdollisuuden treenata työpäivän aikana sekä sen ulkopuolella
🍀 Hyvä maineisen yrityksen alla työskentely, jossa hieronta asiakkaita on toistaiseksi ollut niin paljon kun jaksaa vain hieroa
🍀 Mahtavat työkaverit ja rempsee meininki

Haluamme tiimiimme:
🍀 Hyvän tyypin
🍀 Kovanäppiseksi kutsutun hierojan
🍀 Hieronta kokemusta vähintään vuosi takana
🍀 Koulutettu hieroja, plussaa jos urheiluhieroja
🍀 Oltava oma yritys/tmi

Mikäli kiinnostuit ja kuvaus sopi sinuun, laita sähköpostilla pieni esittely itsestäsi info@hypecenter.fi ja käydään läpi tarkemmin kuviot 😎

Hype Center hierojat Emilia, Janika & Jasmin