– paljon enemmän kuin kuntosali –
HYPE Centerin perustaminen lähti Uusimaan lehti jutusta. Siinä uusi kiinteistön omistaja kertoi Pellavapolku 1, ylimmän kerroksen olevan tyhjillään. Heittipä siinä samassa, että siihen voisi mahtua kuntosali. Siitä ajatus ja soitto ystävälle, että mitä jos… Ja sen jälkeen ollaan tässä – oikeasti toteuttamassa tuota heittoa.
Me HYPE Centerillä tuetaan hyvinvointia. Se ei ole totaali rääkkiä, törkeen vaikeita liikkeitä tai itsekurillista ruokavaliota. Se ei ole syyllistämistä siitä, että ei ole hetkeen näkynyt eikä muutenkaan nenän vartta pitkin tuijottamista. Me kohdataan ihmiset aidosti ja tuetaan inhimmillisyyttä. Ollaan huomattu, että monen ihmisen korvien välissä asuu aikamoinen piiskuri, joten me ei oteta sitä roolia. Me kannustetaan kuuntelemaan kehoa ja välillä ylittämään rajojaan, mikäli ihmisellä on resursseja siihen. Voitto on yleensä monella jo se, että on jaksanut lähteä salille! Paras treeni on se, joka tulee tehtyä. Me liikutetaan ihmisiä ilolla ja meiltä lauotaan tunnetusti huonoja vitsejä, jotka naurattaa juuri siksi. Meidän treenifilosofiassa pätee kolme H:n sääntö: Hengästyminen, Hiki ja Hauskuus.
Hyvinvointi on kokonaisvaltaista. Se on päätä, kehoa ja vuorovaikutusta. Nää kaikki kolme vaikuttaa toisiinsa, joten me yritetään ottaa ne huomioon toiminassamme. HYPE Center on matalankynnyksen kuntosali päälle ja keholle. HYPE Center on miellyttävä kohtaamispaikka meille kaikille.