Julkaistu Jätä kommentti

Ei vapaita hieronta-aikoja?

Näin vaan on positiivinen ongelma yrittäjällä, kun seuraavat vapaat hieronta-ajat ovat puolentoista kuukauden päässä. Nöyrä kiitos kaikille teille, jotka varaatte aikoja ja/tai ostatte palveluita.

Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä marraskuussa aukeavan kuntosalilla on kaksi hierojaa. Toinen on vuoden vaihteessa valmistuva hieroja Emilia Maukkonen ja toinen on jo kuusi vuotta hierontayrittäjänä toiminut Jasmin Michelsson. Jasmin muuttaa tulevan innovaatisen kuntosalin perässä Porvooseen Tampereelta. Hän on käynyt saman hierontakoulun kun allekirjoittanut (Janika Martinsalo), joten voisi kuvitella että melko samanlainen näppituntuma hänelläkin.

Pitäkää vielä siis hetki huolta itsestänne, kunnes Jasmin ja Emilia ottaa teidät hoitoonsa. Minä siirryn taka-alalle yksityishieronnoissa ja hoidan marraskuusta lähtien vain yrityshieronnat. Ikävä tulee kaikkia kanta-asiakkaita ja ehdottomasti hieroisin mikäli tunteja olisi tuplat päivässä! Eli jos vielä haluat tulla pyörähtämään Janikan hierontapöydällä, niin äkkiä nettivarauksesta katsomaan lokakuun vapaat ajat 🙂

 

Julkaistu 1 kommentti

Kohtuuttomuus on monen suomalaisen perisynti

”Luin iltasanomista, että punaviini estää sydän- ja verisuonisairauksia”

”Katsoitko lehdestä, että tummasuklaa on terveellistä?!”

Näihin ja moniin muihin ”taattuihin” lähteisiin sekä väitteisiin me suomalaiset perustamme kohtuuttoman käytön, oli oikeastaan kyse mistä tuotteesta hyvänsä. Monet asiakkaista haluavat kuulla minulta, mikä on terveellistä ja mitä kannattaa syödä. Tässä minun tulee olla tarkkana ja varovainen, sillä joskus tämä johtaa kohtuuttomuuksiin.brazil-nut-638972_1920

Jos sanon, että pähkinät ovat siitä hyviä, että niistä saa pehmeitä rasvoja sekä kasvisproteiinia – minulle tuodaan seuraavan kerran ruokapäiväkirja, jossa on syöty illalla kokonainen 200g pähkinäpussi.

Mikäli mainitsen, että kananmuna luokitellaan täydelliseksi proteiiniksi, koska siinä on aminohapot toisiinsa nähden täydellisessä suhteessa – kananmunaa löytyy useampi ja joka aterialla.

Kun kerron, että 500g kasviksia tulee syödä päivässä ja siihen lasketaan keskimääräisen omenan (200g) ja banaanin (120g) paino, syödään kolme omenaa päivässä, jotta grammat tulee täyteen.

Kaikissa näissä esimerkeissä tullaan sen asian eteen, että etsitään jotain yhtä kaikkien muiden voittavaa tuotetta, jota puputtamalla löydetään se onni ja autuus, täydellinen keho ja elämän tasapaino. Johtuneeko tämä monen fitness ruokavalion yksitoikkoisista maitorahkakokeiluista ja sen johtaneista tuloksista (anteeksi yleistys, tuskin pitää täysin paikkansa) vai haluaako joku todella syödä yhtä ja samaa tuotetta päivästä sekä ateriasta toiseen?

background-2277_1920

Tuhoan nyt teidän haaveet supertuotteesta, josta saa kaiken tarvittavan: SITÄ EI OLE OLEMASSA. Noin, nyt se on sanottu. Superfood on käsite, jossa tarkoitetaan että tuotteella on painoonsa nähden erittäin paljon ravintoaineita ja ne ovat luonnonmukaisia eli keholle tuttuja. Näiden perässä ei kannata ihan täysin vipeltää. Joskus osa superfood käyttäjistä mehuissaan kertoo goji-marjojen käytöstä ja tärkeydestä, kun samaan aikaan omat suomalaiset mustikkamarjat pesevät ulkomailtatuotetut gojit sata-nolla. Ei siis tarvitse hifistellä. Vaikka saa toki, jos niin haluaa.

Hyvinvoivan kehon ja mielen tukeva ruokavalion avaimena on monipuolisuus. Piste. Ei ole jos jokin patukka. Ei ole pelkkää maitorahkaa, avokadoa, puuroa – EI! Monipuolisuus. Siis sitä että aterialla on kaikenlaista ja melkein jokaisella aterialla jotain erilaista. Se vaatii kyllä alkuun hieman mielikuvitusta, mutta kun et joudu välttämättä itse metsästämään, kasvattamaan tai sienestämään vaan pystyt käydä rullia pitkin johdattelevan kärryn kanssa ja valikoimaan tuotteet suoraan hyllystä, niin tämä on aika simppeliä. Lisäksi säilyttäminenkin onnistuu tuotteiden kanssa ja tavaraa voi hankkia siksi kaappeihin valmiiksi. Eli se mitä tulee tehdä, on avata silmät. Katsoa mitä kaikkea muuta HeVi-osastolta löytyy kuin tomaattia tai kurottaa kättä valmisruokahyllyjen yli toiselle puolen. Sieltä aukeaa mitä todennäköisemmin aivan uusi maailma, nääs makujen maailma. Ei paha rasti ollenkaan! Kaikesta ei tarvitse edes tykätä, mutta kaikkea mistä et tiedä, on hyvä maistaa. Myös jos olet joskus jotain maistanut ja siitä on vuosia, kannattaa maistaa uudestaan – makuaistilla on mahdollisuus kehittyä.

Tämä kaikki ihan vaan, ettei tehtäisi liian vaikeeta. Monipuolisuus ei ole sama kuin monimutkaisuus. Se on hauskaa, leikkisää ja maukasta. Kokeile, et kadu. Tai jos kadut, kokeile uudestaan.

Julkaistu Jätä kommentti

”Kun ei oo aikaa..”

”En ehtinyt syömään töissä”

”Unohdin syödä aamupalan”

”Tekisin ruokaa, mutta en kerkeä!”

”Nyt tarvii jotain nopeasti vaan”

Oletko miettinyt, että mikäli sinulla ei ole aikaa terveellisiin elämäntapoihin, sinulta tulee löytyä aikaa tulevaisuudessa sairastamiselle?

apple-196935_1920.jpg

Tuttuja lauseita? Ei kaikille. Syödä pitää. Se että mitä syöt on aina valinta, varsinkin tässä yltäkylläisyyden ajassa. Aina ei pysty valitsemaan kaikista optimaalisinta vaihtoehtoa, mutta usein pystyt valitsemaan pienemmän pahan. Mikäli päivittäin valitset vain heikkoja vaihtoehtoja ravinnosta jaksamisen kannalta, tilanne ei tule muuttumaan, mikäli et itse muuta sitä. Ei ole aikaa syödä tai tehdä ruokaa? Miten jollain ihmisillä on aikaa siihen? Sama aika on kaikilla päivänaikana jaossa, joten ihmiset vain käyttävät sitä eri asioihin – niihin asioihin, jotka koetaan tärkeäksi. Taas upotaan syviin vesiin: kyse on sinun arvomaailmastasi. Siispä kun syödä kuitenkin ihmisen pitää; ruokitko terveyttäsi vai sairauttasi?

hamburger-2683042_1920.jpg

”Olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokasi”

Ihmisten ei tulisi vain hakea apua sairauteen, vaan ennen kaikkea vaalia omaa terveyttään – ei vaan siksi, jotta ei tulisi sairaaksi vaan, jotta voisi saada kaiken irti asioista, mistä nauttii. Sairas ihminen, on ihminen jolla on diagnosoitu sairaus eikö? Ihminen voi elää pitkäänkin hyvin epäterveellisesti ja haitallisesti, ennen kuin varsinainen sairaus tulee ilmi tai pahimmillaan siihen kuolee. Ravinto ei ole aivan sama kuin lääke. Lääke toimii useasti hetkessä. Ravinto vie aikaa solujakautumisen vuoksi. Niinpä jos vaihdoit tänään ruokavaliotasi radikaalisti, et varsinaisesti tunne juurikaan eroa eiliseen välttämättä. Toisaalta viiden viikon päästä, olosi on varmasti erilainen. Keho tarvitsee aikaa tottua uuteen ruokavalioon. Terveellinenkin ruoka saattaa jollain aiheuttaa vatsanpuruja, mikäli muutos on liian raju elimistölle. Terveellinen ravinto on päivittäinen lääke kehollesi.

pills-3111992_1920.jpg

Tulemmeko sairaaksi vääränlaisesta ruuasta? Lukuisat tutkimukset puoltavat sitä, että elämäntavoilla on suuri merkitys sairauksien synnyllä. Vastaavasti voimme myöntää, että ravinnolla on positiivinen vaikutus terveydelle – ja onhan se selvää! Solut tarvitsevat (lähes) päivittäin energiaa sekä ravinteita, jotta ihmisellä on huippu suorituskyky. Epäterveellinen ruoka sisältää energiaa, mutta ei välttämättä paljoakaan ravinteita ja päinvastoin keholle täysin tuntemattomia aineita. Onko oma terveys riittävä motiivi syödä terveellisesti? Täytyykö sairastua vakavasti ennen kuin muuttaa omaa ravintokäyttäytymistään? Muuttaako sekään?

Meillä jokaisella on varmasti lähipiirissämme näistä esimerkit. On henkilö joka syö vain terveellistä terveyden nimissä, on heitä jotka syövät epäterveellisesti kunnes sairastuvat ja on heitä, jotka eivät sairastuttuakaan muuta käyttäytymistään. Eikä kyse ole vain ruuasta. Yhtälailla kyse voi olla tupakasta, alkoholista tai muusta keholle haitallisesta aineesta tai tavasta. Terveys arvona ei tällöin ohita sitä arvoa, jota jokin toinen perimmäinen arvo henkilöllä kannattelee.

Siispä arvojen pohdintaa omassa päässä. Kumpi voittaa sinulla? Ei ole oikeata tai väärää, on vain vastauksia.

Terveys vs. Sairaus

Jaksaminen vs. väsyminen

Kasvisten syönti vs. pillereiden popsiminen

Lastenlasten kanssa leikkiminen vs. penkillä istuminen ja niiden seuraaminen

Kumppanin kanssa matkustelu vs. sairaalassa makoilu

 

–> Tietenkään terveelliset elämäntavatkaan ole varma vakuutus sille, ettei sairauksia, vammoja tai äkillistä kuolemaa siitä huolimatta voi osua kohdalle. Pitkään kun elää niin aivan varmasti osuu. Todennäköisyydet vaan on merkittävästi pienemmät.

 

 

 

Julkaistu Jätä kommentti

KUNTOSALI EESTINMÄKEEN MARRASKUUSSA

Noin kuukausi sitten laitoin kyselyn Eestinmäen kuntosaliin liittyen? Kartointin toiveita treeniaikoihin ja toiveita kuntosalin sisältöön. Kyselyyn vastasi reilusti yli 300 ihmistä, josta todellakin oli hyötyä suunnittelussa, suurkiitos kaikille vastaajille 🙏 Vapaamuotoisista palautteista huomasi myös, että kuntosalia joen länsipuolelle ovat monet ihmiset täällä Porvoossa todella odottaneet! 🤗

Nyt on neuvottelut sekä alustustyöt valmiita ja suunnitelmien tarkennus vaihe sekä remontin aloittaminen on ajankohtaista. Jos remontti ja kaikki muutkin asiat pysyy aikataulussa, kuntosali aukeaa tulevana marraskuussa Pellavapolku 1:seen, Eestinmäkeen. 🔜

Aika jännää, mut samalla aika kivvaa

Julkaistu Jätä kommentti

Lomalta paluu arkeen

Ajankohtainen päivitys tähän väliin. Suurin osa suomalaisista vietti kesälomansa heinäkuussa. Jee ja mitä kävi? Onko päivärytmisi kateissa? Entä säännöllinen liikunta hukassa? Ansaitsitko muutama kesäkilon lomalla?

ice-cream-cone-1274894_1920

HIPHEI ja kättä ylös vaan! Sillä niin on allekirjoittanutkin ja 90% muutakin suomalaisista saanut samat saavutukset aikaiseksi! Tokoppa tolla on väliä, mikäli todella palaat arkeesi rutiiniesi ääreen, etkä jää lomarenkaisiin palloilemaan. Miten se onnistuu? No tekemällä! Eipä kukaan tuu sinua vahtaamaan siitä, että pyörit edelleen lomaympyröissäsi. Vastuu on yksin sinun. Päätä että palaat arkeen, suunnittele ja toteuta.

Lopeta itsesi syyllistäminen lomasta ja keskity olennaiseen siis tulevaan. Se on yksi suurimpia oivalluksia elämäntapamuutoksissakin. Ei kurinalaisuutta vaan rutinoituneisuutta. On aika ottaa niistä rutiineista kiinni, jotka olet huomannut parantavan arkesi laatua. Vastaavasti irroita otteesi niistä, jotka heikentävät sitä. Miten se sitten onnistuu? Siihen on tästä pari vaihtoehtoa:

desktop-3271745_1920.jpg

1) KPKK =Kaikki Palikat Kerrallaan Kuosiin.

Koska kesälomaa edeltäneet rutiinit ovat omaksuttu jo pidemmältä ajalta, voidaan tehdä tiukka ryhtiliike ja aloittaa toimia niin kuin aikaisemminkin. On hyvä tietoisesti vähän listata, mitä ne oikein olivatkaan;

  • monelta menit yleensä nukkumaan?
  • mitä söit usein aamupalaksi?
  • milloin söit yleensä lounaan?
  • milloin oli sinusta kaikista kivoin liikkua?
  • millaista liikuntaa pidit harrastaa?

-> aloita vastauksillasi kysymyksiin. Vaikka löytäisitkin parantamisen varaa, tässä voi hyvällä omalla tunnolla tyytyä alkuun näihin

2) PK = Palikka kerrallaan.

Keskity ensin tärkeimpään eli uneen, sitten ravintoon ja vasta lopuksi liikuntaan:

  • Milloin menit nukkumaan?
  • Moneltako lopetit illalla ruutujen käytön?
  • Mitkä asiat helpottavat unen saantia?
  • Mitkä asiat vaikeuttavat unen saantia?
  • jne.

 

Tästä kevyt kesävitsauksen taltutuksen ohjeet. Ihan sama kumman valitset tai kumpi toimii sinulla paremmin. Sitä se elämässä on. Välillä saa ja pitääkin olla lomalla, mutta sitten on palattava arkeen. Arjesta kannattaa rakentaa itseään miellyttävä, koska se on kuitenkin se pisin aika vuodesta. Muistaa täytyy se, että arkeen paluu harvemmin tapahtuu itsestään (lukuunottamatta osittain niitä, joilla on lapsia. Tosin, he joutuvat aloittamaan ryhtiliikkeen tekemisen jo aikaisemmin ennen kuin päiväkodit/koulut alkavat), joten it’s all up to you. Nauttikaa kesälomasta, nauttikaa arjesta. Ne on erilaisia, mutta tehkää niistä molemmista rakastettavia. Ihanaa rutinoitumisen aikaa! 🙂

 

Julkaistu Jätä kommentti

Lomalta paluu arkeen

Jokainen saa ja pitääkin olla lomalla hieman rennompi päivittäisten valintojensa suhteen. Kuten harjoittelussakin, niin myös ravinnossakin yhdellä tai kahdella viikolla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Tärkeimpiä elämäntapamuutos oppeja on kuitenkin lomalta arkeen paluu vaihe, koska lomalle ei kannata jäädä, se ei tue hyvinvointiasi kovinkaan pitkään.

ice-cream-cone-1274894_1920

Meni lomasi sitten omasta mielestäsi kuinka tahansa retuperällä, niin lomasi jälkeen on aika palata arkeen. Aivan sama mitä söit, miten nukuit tai miten käytit alkoholia, sille et voi enää sen jälkeen mitään, joten turha rypeä itsesäälissä vaan täytyy suunnata katseet eteenpäin. Pitää palata töihin, pitää palata uni- sekä ravintorytmiin ja laatuun ja myös liikunnan pariin. Ei siksi, että se olisi inhottavaa ja epämiellyttävää vaan itseasiassa siksi, koska se juuri on miellyttävää. Rutiinit ja terveelliset elämäntavat palkitsevat hyvällä mielellä sekä olotiloissa kehossa. Kun on syönyt paljon sokeria, rasvaista ruokaa tai vehnäjauhoja keho voi todella huonosti ja sen usein myös tunteekin. Turvottaa, on inhottava liikkua kehossa, suolisto ei pelaa, saattaa olla ilmavaivoja, iho voi huonosti ja mitä kenelläkin!

Okei, no miten tämä arkeen paluu sitten tapahtuu? –  SINÄ TEET SEN. Muutos ei varmasti tule kenelläkään itsestään. Joskus se tuntuu helpommalta ja joskus vaikeammalta. Jollain se tuntuu menevän helpommin, jollain vaikeammin, todennäköisesti tietoisen harjoittelun tuloksena. Joudut tekemään itse töitä sen eteen, sillä olet juuri tottunut olemaan lomalla ja todennäköisesti myös moni muu on ollut samaan aikaan. Lomalla sinulla on ollut käytössä lomarutiinit. Kukaan muu ei tule pitämään huolta siitä, että palaatko omien arkirutiiniesi pariin. Älä siis marmata vaan ala toimimaan. Jos tuntuu hankalalta, ota yksi asia kerrallaan takaisin hallintaan; Ensin uni, sitten ravinto ja lopuksi liikunta.

Julkaistu Jätä kommentti

Urheiluhieronta

Kenelle?

Urheiluhieronta sopii erittäin hyvin nimestä riippumatta myös muille kuin urheilijoille. Urheiluhieronta sopii  kaiken ikäisille tavalliselle toimistotyöntekijälle kuin vanhemmalla seniorillekin. Vain tietynlaiset sairaudet / vammat saattavat olla syynä sille, ettei hieronta ole suositeltavaa. Otteet pääsääntöisesti perustuvat klassiseen hierontaan, mutta löytyy muutamia erikoisuuksia kuten penikan avaukset penikkatautisille urheilijoille ja/tai juoksijoille.

Mikä on urheiluhierojan ero tavalliseen hierojaan?

Urheiluhieroja osaa suunnitella urheilijan kannalta oikeanlaisen hoitomenetelmän, riippuen harjoitteluviikon tai -jakson rytmityksestä. Lisäksi urheiluhieroja voi toimia urheilujoukkueen hierojana ja antaa lihaksia aktivoivia ja palauttavia hoitoja juuri ennen tai urheilusuorituksen jälkeen. Urheiluhieronta on myös yksi tärkeä osa urheilijan sekä kuntoilijan kehonhuoltoa. Hieronta on lihaksia muokkavaa, joka rentouttaa ja parantaa niiden verenkiertoa ja sitä kautta aineenvaihduntaa – palautumista.

massage-2768833_1920

Urheiluhieronta on tyypillisesti vähän napakampaa kuin esimerkiksi rentouttava spa-tyyppinen hieronta. Urheiluhieroja ei kuitenkaan tavoitteellisesti pyri satuttamaan asiakasta, mutta ns. kipeitä kohtia usein löytyy. Voi ajatella, että keho antaa suoran palautteen lihaksiston tilasta – mikäli lihakset ovat todella ”jumissa”, niin se yleensä aiheuttaa enemmän kipua kuin terveet, joustavat lihakset. Lisäksi ihmiset sietävät eri tavalla kipua. Ensimmäinen kerta on yleensä kaikista ”pahin”, mutta jo seuraava kerta helpottaa, kun hieronta ei ole enää shokki lihaksille. Sinulla on oikeus sekä velvollisuus kertoa urheiluhierojallesi, mikäli kipu muuttuu sietämättömäksi. Tavoite kuitenkin on se, että vain rentoa lihasta hierotaan.

Kuinka usein hierontaa?

Se on yksilöllistä. Riippuu tavoitteistasi, rasitustyypistäsi sekä omasta kehonhuollostasi ja vielä siitä, kuinka nopeasti lihakset palautuvat hieronnasta. Monesti hierontaan tullaan, kun oireet ovat jo pahat ja hoito on ensimmäinen kerta vuoteen tai koskaan. Tällöin lihaksiin on muodostettu todennäköisesti sellaiset lihaskireydet, ettei vuoden tai vuosien ”jumia” saada pois ensimmäisellä kerralla.

Ensimmäinen kerta onkin usein lihaksille shokki, uusi ärsyke, jonka vuoksi lihakset tulevat hieronnan jälkeen kipeäksi. Samasta syystä, kun käyt ensimmäistä kertaa talvella luistelemassa, vaikka muutenkin liikkuisit, käytät lihaksia eri tavalla ja lihakset kipeytyvät. Toisen kerran jälkeen näin harvemmin käy. Useat potilaat ovat saaneet merkittäviä ja helpottavia tuloksia hierontakuurin jälkeen. Hieronta kuuria suositellaan silloin, kun oireita on ollut jo pitkään ja edellisestä hieronnasta on pitkä aika. Kuuri tarkoittaa kerran viikossa hierontaa 2-4 viikon ajan. Sen jälkeen usein ollaan saatu sellaisia tuloksia, että voidaan lähteä pidentämään väliä, sillä vain hieronnasta pois jäänti takaa monesti sen, että puolen vuoden päästä potilas on samassa jamassa kuin ennen hoitoja. Niinpä tarkoitus on hieronta välin pidentämisellä päästä pikku hiljaa ylläpitovaiheeseen. Ylläpitovaihe riippuu kaikesta omasta tekemisestää – mikä rasitttaa kehoa, kuinka itse huoltaa jne. Se väli vaihtelee potilailla 3-5 viikon välein. Tavoitteelliset urheilijat todennäköisemmin käyvät useammin.

massage-389716_1920.jpg

Urheiluhieronnan vaikutukset

Liikelaajuksien kasvu, vammojen parantumisen edistäminen, rentouttaa lihaksia ja lisää sitä kautta elastisempi, lisää aineenvaihduntaa ja parantaa verenkiertoa (sitä kautta nopeuttaa palautumista), ennaltaehkäisee rasitusvammojen syntymistä ja lihasten kireytymistä, pehmentää arpikudosta, rentouttaa ja vähentää stressiä.

 

Huolla kehoasi paremmin kuin autoasi. Auton voit aina vaihtaa, mutta samalla keholla kuljet koko elämäsi.

Urheiluhierontaa Porvoossa, Eestinmäessä Suorannantie 10 C 13, 06450 Porvoo. Koulutettu hieroja/urheiluhieroja Janika Martinsalo

Varaukset nettiajanvarauksen kautta –>

https://vello.fi/hyvinvoinninpelikentta/porvoo

Julkaistu Jätä kommentti

(Ääni)Kirjasuosituksia

Multitasking on taattu, kun pystyy laittamaan kuulokkeet korvaan, lenkkarit jalkaa sekä koiran remmiin ja lähtemään ulos. Kolme yhdellä iskulla. Tässä siis kirjasuosituksia, joita on kertynyt viime syksystä. Vain omat parhaat. Haluan ehdottomasti jakaa teille kaikille ja avata vähän sisältöä:

Psykologiaa:

  • Tunnelukkosi 6/5

Kirja on äärimmäisen hyvä ja avaava omaan itsetutkiskeluun, vaikkakin jossain määrin henkisesti erittäin raskas käydä läpi ajatuksen kanssa. Jos kokee, että itsellään on selittämättömiä käyttäytymismalleja ja asioita, jotka mieltä painavat – tämä on ykköskirja, jolla pääsee aloittamaan itsekseen oman terapiansa. Niinsanotusti diippii shittii.

  • Murra tunnelukkosi 4/5

Jatkoa edelliselle kirjalle. Hyvä kirja, mutta paljon myös edellisen toistoa. Muutamia avaavia sekä paikalleen loksahtavia harjoituksia ja mietteitä. Helpompaa kun edellinen kirja on jo luettu, en tiedä miten toimii toistepäin.

  • Idiootit ympärilläni 5/5

Loistava kirja! Huvittuneesti tunnistat itsesi ja oman käyttäymis- sekä ajatusmallit ja löydät muut värityypit myös helposti omasta elämästäsi. Meitsi on niin selkeä punakeltainen ettei mitään rajaa. Kirja auttaa ymmärtämään muita ihmisiä ympärillä ja tulemaan toimeen niiden erilaisten ihmisten kanssa, jollai sää oot. Realistisen humoristisesti kirjoitettu teksti pitää kuulijan/lukijan loppuun asti mukana. Thomas Erikssonin ”Psykopaatit ympärilläni” vielä kuuntelematta, epäilen antaako mitään uutta.

  • Lujasti lempeä 5/5

Äärimmäisen hyvä kirja kenelle tahansa. Eritoten niille, jotka ootte itsellenne niin ankaria ja meitähän riittää! Bookbeatissa Maaret Kallio itse lukee ääneen ja sitä on kyllä miellyttävä kuunnella. Fiksuja elämän ohjeita psykologilta.

  • Inhimmillisiä kohtaamisia 3,5/5

Erittäin hyvä kirja tämäkin, vaikkakin edellisen lukemisen jälkeen hurjasti toistoa aikaisemmasta kirjasta. Aidon kohtaamisen ja pysähtymisen puolesta kirjoitettu kirja, jossa on toden totta pointtia.

  • Ole itsellesi armollinen 5/5

Taas niille kirja, jotka vaativat itseltään liikaa ja/tai ovat riippuvaisia jostain. Kertoo hyvin riippuvuuksien synnystä ja muuntautumisesta. Epäterveelliset asiat ovat selviä kuten päihteiden käyttö, mutta myös terveellisiin asioihin voi olla riippuvainen niin kuin Eevi Minkkinen omassa tarinassaan paljastaa. Se ei olekaan sitten enää terveellistä, kun ollaan addiktoituneita liikuntaan, työhön tai terveelliseen ravintoon.

  • Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan 6/5

Ehdottomia lemppareita. Ironinen, sarkastinen ja silti inhorealistinen. Puhdistamatonta faktaa tiskille, nöyristelemättä ja pehmoilematta. Näinhän ne asiat todella on. Paneutuu ihmisen motiiveihin, arvoihin ja arvomaailman vaikutuksiin sekä niiden muuttamiseen. Jos haluat pohtia omia elämänarvojasi tai muuttaa niitä, tää on sulle. Siis äärimmäisen hyvä kirja, sanoinko jo? Lue tää!

book-1659717_1920.jpg

 

Muuta hyödyllistä:

  • Antisäätäjä, 4,5/5

Erinomaisen hyvä Anna Perhon kirjoittama kirja ajan- ja elämänhallinnasta, joka sisältää paljon käytännön ohjeita, jotka ei oo mitään ydin fysiikkaa vaan ihan toteutettavissa olevia asioita ja joissa on järkeä ja ajansäästöä. Ainoo minkka tulee lukijan omasta kärsimättömyydestä keskittyä. Hirveästi hyviä ohjeita, joista osa tullut käyttöön (kuten sähköiseen kalenteriin siirtyminen, mullistanut elämäni, wou!), mutta paljon ohjeita joita ei edes enää muista! Pitäisi lukea uudestaan. Tää on hyvä, superhyvä.

  • Tavarataidot 3,5/5

Himohamstraajat, tää on teille! Käytännön läheinen raivauksen koordinoija ja ihmistuntija. Miten meillä syntyykin suhde jokaikiseen tavaraan?! Mutta hei, tää kirja kertoo että mistä se johtuu. Niinpä kun asiat tiedostaa homma on helpompaa. Itse ainakin motivoiduin raivaamisen. Yhdestä kohtaan. Se oli laatikko ja yks kaappi. Vähän siis vielä jäljellä.

  • Menestyksen portaat 4/5

Tästä on hetki aikaa kun luin, mutta tykkäsin kovasti. Kirjailija ja nuorten kiekkoleijonien henkinen valmentaja Melina Niemi käy jääkiekosta syntyneiden esimerkkien avulla läpi kuinka suuret tavoitteet saavutetaan ja kuinka se on itsestä kiinni. Myös tunnesäätelytaitoja harjoitetaan sekä huonojen uskomuksista luopumista. Ehdottomasti lukemisen arvoinen tämäkin.

  • Väkevä elämä 3,5/5

Hyvä kirja eritoten elämäntapamuutoksen tekijälle. Tässä on aika hyvin kiteytetty se, miten itsekin olen asiat ajatellut ja asiakkaille esitellyt. Niinpä ei itselleni ihan hirveästi maailmaa järisyttävää tietoa, mutta ihan kiva että joku on saanut jäsenneltyä tuon kaiken. Jos olet tekemässä elämässäsi oikeasti muutosta, äärimmäisen hyvä kirja sinulle sen tueksi.

  • Dettman ja johtamisen taito 6/5

Valmentajat hoi! Tässä ois sellasta huippu luokan juttua ettei toista. Voi kunpa jokaisen valmentajaksi pääsemisen kriteerinä olisi tämän kirjan lukeminen. Dettman kertoo valmentamisfilosofian muutoksesta, täyskäännöksestä ja kuinka sen avulla onkaan saanut menestystä. Vaikka itselle semi itsestäänselvyyksiä niin ai että, hyvin kirjattu. Ja sit sitä vaan toivois, että kaikki muutkin valmentajat lukis ja tajuis et hetkone hei.

  • Aki Hintsa – voittamisen anatomia 4,5/5

Tosi hyvä, vaikkakin jokseenkin formulat alkoi loppupäässä tulemaan ulos korvista, sain pointista kiinni jo aikaisemmin. Eikä Hintsan henkilökohtainen elämä kirjan lopussa kiinnostanut itseäni. Tämä kyllä saattoi olla elämänkerta? No, mutta mun mielestä enemmän hyvinvointiin liittyvä opus. Siis kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sekä huippusuorituksen keskeiset tekijät käydään hyvin ja perusteellisesti läpi, nojaten lääketieteenseen. Itse opin jotain uutta unesta! Mielenkiintoista, siitä pitääkin lukea vielä lisää. Suosittelen ehdottomasti.

Elämänkerrat:

  • Kuolemanlaakso 5/5

Hirveä kirja. Karu. Ehkä siksi niin hyvä. Kertoo kiekkoilija Tommi Kovasen pelissä saadusta aivovammasta ja sen jälkeisestä polusta. Järkyttävä. Täynnä epäoikeudenmukaisuutta. Sitä oottaa koko kirjan ajan, että kohta kaikki kääntyy vielä hyväksi, niin kuin saduissa aina, mutta ei. Ihan hirveä ja siksi niin koukuttavan hyvä. Ajatuksia herättelevä ja päätä ravisteleva. Hyi. Suosittelen silti, jos elämänkerrat kiinnostaa ja on kyllästynyt lukemaan kermaisia tarinoita menestyksestä.

  • JHT 4/5

No kaikki tietää Cheekin tarinan. Ihan hyvä kirja, varsinkin alkuun. Melkosen pitkästi kirjottanut, että lukijana alkoi loppuun kohtaa vähän jo turhauttaa. Voi johtua lukijan kärsimättömästä luonteesta. Koko ajan pitäs tapahtua tai sitten mä jo tiesinkin noi. Never know. Mutta tää on ihan hyvä.

  • Maria Veitola 5/5

Tää on enemmän ku hyvä. Tykkäsin kyllä Maria Veitolasta aikaisemminkin, mutta nyt tykkään enemmän. Kiva on myös se, että Maria itse lukee kirjan ääneen. Meni polkupyöräretkellä Kotkaan ja takaisin. Muihin elämänkertoihin verrattuna erittäin psykologinen, ehkä juuri siksi tästä tykkäsinkin. Eli ei vaan kerro mitä on touhunnut vaan pohtii kirjassa miksi on toiminut niin kuin on, mitä on silloin ajatellut ja kyseenalaistaa senkin, että kannattiko. Lisäksi Marian verbaalinen lahjakkuus paistaa läpi koko kirjan huvittavine metaforineen kaikkineen. Realistinen, sarkastinen sekä itseironinen, niin mun juttuja! Tää menee hujauksessa.

  • Jere 2/5

No laitanpa nyt yhen vahvasti turhauttavan kirjan tänne varoituksen sanaksi. Tää ei ollut musta hyvä. Toki jos hirveästi kiinnostaa kuulla tarina itsensä oikeuttavasta ihmisestä ja sen erilaisten päihteiden kanssa toilauluista, niin tää on kyl siihen aivan jäätävän hyvä opus. Mielenkiintoista tästä tekee se, että sama kaveri on samaan aikaan mukana huippu-urheilussa. En tiedä. Jonkun mielestä siistiä, mutta ite jäin vaan miettimään sitä miten tollasta touhua kukaan maajoukkueentason valmentaja katsoo ja kuinka se vie paikan joltain, joka tekee kaikkensa kiekon eteen. Mutta näinhän se on, tulos on vaan se mikä ratkasee ja tästä mä oon sekä haluun olla niin eri mieltä. Asenne ja työnteko se pitäs olla, niin mulle aina opetettiin.

—————————————————————————————————————————————

Tässä nämä mielettömän jyrkät ja analyyttiset (lue: urpot) mielipiteet näistä kirjoista. Jos valitset vaan yhen näistä niin ota joku näistä: tunnelukkosi / kuinka olla piittamatta p*skaakaan / idiootit ympärilläsi. Liputan kyllä täysin kirjojen lukemisen ja eritoten näiden psykologisten kirjojen lukemisten puolesta. Oman pään tutkiminen ja itsensä kehittäminen on kyllä niin siistiä tai tokkopa tiedän, kehityinkö juuri ollenkaan, mutta ainakin mieletön illuusio siitä synty! Kiitti ja kuitti, lukekaa.