1) Tavoitteiden asettelu
Tavoitteiden asettelu ei useinkaan ole yhteydessä realististen resurssien tai lähtötason kanssa. Aloittelijalle on paljon fiksumpaa ottaa tavoitteeksi liikkua koko vuosi 2020 kerran viikossa, kuin liikkua 2-3 kertaa viikossa. Kerran viikossa liikuntasuorituksen tekeminen vuoden aikana on parhaimmillaan 100% enemmän kuin edellisenä vuonna ja lisäksi tutkimusten mukaan terveyttä tukevampi kuin yksittäisten kuukausien liikuntapyrähdykset.
2) Liikuntavalinnat
Liikuntalajiksi kannattaa valikoida se, mikä tuntuu oikeasti itsestä hyvältä. Kaikkien ei ole pakko tykätä juoksemisesta tai kuntosalilla käymisestä. Kun liikuntalajiksi valikoituu itselleen mieluisa laji, sitä tulee tehtyä todennäköisemmin säännöllisesti myös silloin kun motivaatio ei olisikaan korkeimmillaan. Liikunnan ei tarvitse tuntua aina järjettömän pahalta. Aloitusvaiheessa kannattaa edetä liikunnassa itseään kuunnellen ja ymmärtää että kaikki liike on keholle hyväksi.
3) Ajankohta
Tammikuu tuo haastetta liikunnan säännölliseen pysymiseen myös siitä syystä, että suuri joukko ihmisiä aloittaa liikunnan juuri samaan aikaan kuin sinä. Tästä syystä melkein minkä tahansa lajin harrastaminen tuo erilaiset liikuntakokemukset nyt tammikuussa kuin se tuottaisi esimerkisksi maalis-huhtikuussa. Moniin (eritoten halpoihin) liikuntapaikkoihin syntyy ruuhkia oli kyseessä sitten uintirata, hiihtolatu tai vaikkapa kuntosali. Jonotus, väistely ja muiden huomioonottaminen vie harjoittelusta enemmän aikaa kuin tavallisesti vuoden aikana. Asian tiedostaminen helpottaa tilanteiden kohtaamista.
4) Motivaatio ei ole stabiilitila
Motivaatio vaihtelee. Tulee hetkiä ettei liikunta kiinnosta ollenkaan ja sen oletetaan tarkoittavan epäonnistumista tai sitä ettei tähän muutokseen pystytäkään. Motivaatio oli vuoden vaihteessa korkea ja hetken päästä se ei enää olekaan sitä. Tähän yleensä liittyy paljon erilaisia negatiivisia tunteita, joita itsekriittisyydestä muodostetaan kuten itsensä syyllistämistä. Useat toteavat jälkeenpäin ettei itsekuri riittänyt tai että siinä sattui olemaan kaikenlaista ja sitten se liikunta vain jäi. Piiskuroinnin sijaan olisi syytä kasvattaa itselle armollisuutta ja löytää sisäinen tsemppaava sparraaja, joka osaisi nollata tilanteen ja katsoa eteenpäin: ”Vaikka viime viikolla en liikkunut, se ei estä minua liikkumasta tänään”.
Tervetuloa hakemaan sparrausta ja motivaatiota HYPE Centeriltämme. Tammikuun ryhmäliikuntatuntien kokeilut ensikertalaisille nyt ilmaiseksi!