Julkaistu Jätä kommentti

Miksi liikunnan aloittaminen on parempi ajoitus nyt syksyllä kuin tammikuussa?

Ihmisten liikuntatavat kulkevat vuoden aikana erilaisissa sykleissä. Todella tyypillistä on että syyskuussa ryhdistäydytään rempseän kesän jälkeen ja tammikuussa motivoidutaan uuden vuoden alusta sekä halutaan järjestystä joululomien ja -juhlien jälkeen. Kumpi on sitten on parempi ajankohta aloittamiselle?

Hyvinvointialan ammattilainen Janika Martinsalo väittäisi syksyn olevan parempi ajankohta liikunnan aloittamiselle siinä mielessä, että silloin on todennäköisempää luoda liikunnasta pysyvä rutiini kuin tammikuussa.

swimmers-79592_1920.jpg

”Aloitit sitten tammikuussa kuntosalilla käymisen, hiihtoladuilla hiihtämisen tai uimahallilla uimisen, monet muut ihmiset ovat päättäneet aloittaa juuri saman harrastuksen samaan aikaan. Yleensä tavoitteen asettelussa ammutaan myös yli ja alkuu ihmiset käyvät harjoittelemassa 3-4 kertaa viikossa.

Tästä syystä jokainen liikuntapaikka on melko täynnä ihmisiä. Uimaradoilla ja laduilla joutuu keskimääräistä enemmän väistelemään muita liikkujia ja kuntosaleilla joutuu hetken odottelemaan että pääsee juuri haluamaan laitteeseen. Siihen vielä mahdollisesti  lisäksi tilanne, että liikuntapaikalla on vaikeasti löydettäviä parkkipaikkoja, jotka kaikki tuntuvat olevan täynnä menee liikuntapaikalle pääsemiseen turhan paljon aikaa arjesta.

Nämä kokemukset puolestaan tekevät liikuntakokemuksesta hankalan oloisen ja nostavat motivaation kynnystä lähteä liikkumaan, jonka vuoksi liikuntaharrastus saattaa hyvinkin jäädä 2-3 kuukauden mittaiseksi. Syksyn aalto on selkeästi paljon maltillisempi ja positiiviset liikuntakokemukset ovat todennäköisempiä, jolloin liikunnan jääminen osaksi arkea on hyvinkin mahdollista. Kynnys liikuntaan täytyy saada mahdollisimman matalaksi ja koeta helpoksi, jotta sitä tulee tehtyä kiireisenkin arjen tai muuttuvien elämäntilanteidenkin aikana”

HYPE Centerin perustaja todella tietää mistä puhuu, sillä hän on toiminut Porvoossa liikunta-alalla päätoimisesti jo kuuden (6) vuoden ajan kunto- ja terveysliikunnan puolella. Aiheet ovat hyvin arkipäiväisiä hänelle ja asiakkailleen.

_DSC5081

”Kokeneet ja vuoden ympäri treenaavat henkilöt puolestaan tietävät ja osaavat valmistautua tammikuun buumiin, joka kestää liikuntapaikasta riippuen 1-2 kuukautta. Heillä on pitkä ja positiivinen liikuntakokemustausta, joten se auttaa heitä pitämään liikunnan arjessa mukana myös tuon ajanjakson, vaikka se osaa voi hetkeksi hieman turhauttaakin. Osa treenaajista järkevöi silloin omaa harjoitteluaan niin, että he siirtävät oman treeniaikansa kuumpia tunteja ennen tai jälkeen. Näin ollen liikunta pysyy heidän arjessaan mukana myös tuon tiheämmän ajanjakson läpi.”

Martinsalo suosittelee kuitenkin kaikkia lähtemään liikkeelle silloin kun se on itselle otollista. Liike on aina hyvästä.

”Tottakai tammikuussa kannattaa kuitenkin mielummin aloittaa liikunta kuin olla aloittamatta. Siinä kohtaan on kuitenkin hyvä ymmärtää, millaiseen kansanliikkeeseen on lähdössä mukaan ja että saatu liikuntakokemus on todennäköisesti erilainen juuri silloin kuin mikä tahansa muu kuukausi olisi. Niinpä jos pitkäaikaistavoitteenasi on saada liikunta osaksi arkea suosittelen tekemään sen mieluiten nyt syksynä, jotta olet valmiimpi vastaanottamaan tammikuun”

HYPE Centerin asiakaspalvelu on paikalla joka maanantai ja torstai klo 17-19.00. Meille käy kaikki työnantajan tukemat liikuntasetelit ja -appit. Asiakkuuden ostaminen onnistuu myös helposti verkkokauppamme kautta KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.