Julkaistu Jätä kommentti

Liikuntamotivaatio kateissa

Niin meillä kaikilla, aina välillä. Liikuntaan tulisi suhtautua jossain määrin myös rutiinin omaisesti. Motivaatio ei ole stabiili vaan se vaihtelee. Siitä huolimatta sitä tulisi tehdä kuten yrittäjän tulee tehdä kirjanpito tai jokaisen pestä hampaat. Siihen ei aina välttämättä ole suurta innostavaa motivaatiota eikä se tuota suuria euforian tunteita joka kerta, mutta se täytyy tehdä. Jos emme liiku, huomaamme sen suorituskyvyssämme ja hyvinvoinnissamme. Lisäksi pidemmän ajan tauko nostattaa aloittamisen kynnystä entisestään ja pitkän tauon jälkeen kova liikunta tuntuu yllättäen jälleen melko pahalta ennen kuin sen saa rullaamaan.

_DSC2059.jpg

Oliko sulta jo tipahtanut tammikuuntavoitteet ja pohdit että mihin se motipiikki katosi? Jos lähtisi liikkeelle, tuntuisi siltä kuin joutuisi aloittamaan alusta. No alkuun tavallaan, mutta vielä et ole todennäköisesti menettänyt sitä mitä ehdit alku vuodesta rakentaa. Kysymys kuuluu, haluatko niin tapahtuvan vai lähdetkö liikkeelle nyt?

Toisaalta voit kuulua myös niihin, jotka saavat intoa kevään tuomasta auringon valosta sekä kuivista lenkkipoluista. Eikö olekin ihanaa pyöriä liikunnan tuomissa mielihyvän hormoneissa ja arkikin luistaa paremmin? Saat onnellisesti nauttiakin siitä. Toivottavasti kuitenkin pidät järjen päässä, etkä altistu rasitusvammoille. Hyvin usein juoksun aloittavat lähtevät liian nopeasti liikkeelle, joka saattaa tuoda kehiin mm. plantaarifaskiitin, juoksijan polven tai penikkataudin oireita. Suosittelemme että kuuntelet kehoa ja aloitat maltilla! Koska mikä olisikaan ikävämpää, kuin motivaatiopiikin aikana joutua pakkolevolle.

Tiivistys: treenaa riittävästi, mutta fiksusti ja nauti silloin kun on fiilis 🙂

 

 

 

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.