Multitasking on taattu, kun pystyy laittamaan kuulokkeet korvaan, lenkkarit jalkaa sekä koiran remmiin ja lähtemään ulos. Kolme yhdellä iskulla. Tässä siis kirjasuosituksia, joita on kertynyt viime syksystä. Vain omat parhaat. Haluan ehdottomasti jakaa teille kaikille ja avata vähän sisältöä:
Psykologiaa:
- Tunnelukkosi 6/5
Kirja on äärimmäisen hyvä ja avaava omaan itsetutkiskeluun, vaikkakin jossain määrin henkisesti erittäin raskas käydä läpi ajatuksen kanssa. Jos kokee, että itsellään on selittämättömiä käyttäytymismalleja ja asioita, jotka mieltä painavat – tämä on ykköskirja, jolla pääsee aloittamaan itsekseen oman terapiansa. Niinsanotusti diippii shittii.
- Murra tunnelukkosi 4/5
Jatkoa edelliselle kirjalle. Hyvä kirja, mutta paljon myös edellisen toistoa. Muutamia avaavia sekä paikalleen loksahtavia harjoituksia ja mietteitä. Helpompaa kun edellinen kirja on jo luettu, en tiedä miten toimii toistepäin.
- Idiootit ympärilläni 5/5
Loistava kirja! Huvittuneesti tunnistat itsesi ja oman käyttäymis- sekä ajatusmallit ja löydät muut värityypit myös helposti omasta elämästäsi. Meitsi on niin selkeä punakeltainen ettei mitään rajaa. Kirja auttaa ymmärtämään muita ihmisiä ympärillä ja tulemaan toimeen niiden erilaisten ihmisten kanssa, jollai sää oot. Realistisen humoristisesti kirjoitettu teksti pitää kuulijan/lukijan loppuun asti mukana. Thomas Erikssonin ”Psykopaatit ympärilläni” vielä kuuntelematta, epäilen antaako mitään uutta.
- Lujasti lempeä 5/5
Äärimmäisen hyvä kirja kenelle tahansa. Eritoten niille, jotka ootte itsellenne niin ankaria ja meitähän riittää! Bookbeatissa Maaret Kallio itse lukee ääneen ja sitä on kyllä miellyttävä kuunnella. Fiksuja elämän ohjeita psykologilta.
- Inhimmillisiä kohtaamisia 3,5/5
Erittäin hyvä kirja tämäkin, vaikkakin edellisen lukemisen jälkeen hurjasti toistoa aikaisemmasta kirjasta. Aidon kohtaamisen ja pysähtymisen puolesta kirjoitettu kirja, jossa on toden totta pointtia.
- Ole itsellesi armollinen 5/5
Taas niille kirja, jotka vaativat itseltään liikaa ja/tai ovat riippuvaisia jostain. Kertoo hyvin riippuvuuksien synnystä ja muuntautumisesta. Epäterveelliset asiat ovat selviä kuten päihteiden käyttö, mutta myös terveellisiin asioihin voi olla riippuvainen niin kuin Eevi Minkkinen omassa tarinassaan paljastaa. Se ei olekaan sitten enää terveellistä, kun ollaan addiktoituneita liikuntaan, työhön tai terveelliseen ravintoon.
- Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan 6/5
Ehdottomia lemppareita. Ironinen, sarkastinen ja silti inhorealistinen. Puhdistamatonta faktaa tiskille, nöyristelemättä ja pehmoilematta. Näinhän ne asiat todella on. Paneutuu ihmisen motiiveihin, arvoihin ja arvomaailman vaikutuksiin sekä niiden muuttamiseen. Jos haluat pohtia omia elämänarvojasi tai muuttaa niitä, tää on sulle. Siis äärimmäisen hyvä kirja, sanoinko jo? Lue tää!
Muuta hyödyllistä:
- Antisäätäjä, 4,5/5
Erinomaisen hyvä Anna Perhon kirjoittama kirja ajan- ja elämänhallinnasta, joka sisältää paljon käytännön ohjeita, jotka ei oo mitään ydin fysiikkaa vaan ihan toteutettavissa olevia asioita ja joissa on järkeä ja ajansäästöä. Ainoo minkka tulee lukijan omasta kärsimättömyydestä keskittyä. Hirveästi hyviä ohjeita, joista osa tullut käyttöön (kuten sähköiseen kalenteriin siirtyminen, mullistanut elämäni, wou!), mutta paljon ohjeita joita ei edes enää muista! Pitäisi lukea uudestaan. Tää on hyvä, superhyvä.
- Tavarataidot 3,5/5
Himohamstraajat, tää on teille! Käytännön läheinen raivauksen koordinoija ja ihmistuntija. Miten meillä syntyykin suhde jokaikiseen tavaraan?! Mutta hei, tää kirja kertoo että mistä se johtuu. Niinpä kun asiat tiedostaa homma on helpompaa. Itse ainakin motivoiduin raivaamisen. Yhdestä kohtaan. Se oli laatikko ja yks kaappi. Vähän siis vielä jäljellä.
- Menestyksen portaat 4/5
Tästä on hetki aikaa kun luin, mutta tykkäsin kovasti. Kirjailija ja nuorten kiekkoleijonien henkinen valmentaja Melina Niemi käy jääkiekosta syntyneiden esimerkkien avulla läpi kuinka suuret tavoitteet saavutetaan ja kuinka se on itsestä kiinni. Myös tunnesäätelytaitoja harjoitetaan sekä huonojen uskomuksista luopumista. Ehdottomasti lukemisen arvoinen tämäkin.
- Väkevä elämä 3,5/5
Hyvä kirja eritoten elämäntapamuutoksen tekijälle. Tässä on aika hyvin kiteytetty se, miten itsekin olen asiat ajatellut ja asiakkaille esitellyt. Niinpä ei itselleni ihan hirveästi maailmaa järisyttävää tietoa, mutta ihan kiva että joku on saanut jäsenneltyä tuon kaiken. Jos olet tekemässä elämässäsi oikeasti muutosta, äärimmäisen hyvä kirja sinulle sen tueksi.
- Dettman ja johtamisen taito 6/5
Valmentajat hoi! Tässä ois sellasta huippu luokan juttua ettei toista. Voi kunpa jokaisen valmentajaksi pääsemisen kriteerinä olisi tämän kirjan lukeminen. Dettman kertoo valmentamisfilosofian muutoksesta, täyskäännöksestä ja kuinka sen avulla onkaan saanut menestystä. Vaikka itselle semi itsestäänselvyyksiä niin ai että, hyvin kirjattu. Ja sit sitä vaan toivois, että kaikki muutkin valmentajat lukis ja tajuis et hetkone hei.
- Aki Hintsa – voittamisen anatomia 4,5/5
Tosi hyvä, vaikkakin jokseenkin formulat alkoi loppupäässä tulemaan ulos korvista, sain pointista kiinni jo aikaisemmin. Eikä Hintsan henkilökohtainen elämä kirjan lopussa kiinnostanut itseäni. Tämä kyllä saattoi olla elämänkerta? No, mutta mun mielestä enemmän hyvinvointiin liittyvä opus. Siis kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sekä huippusuorituksen keskeiset tekijät käydään hyvin ja perusteellisesti läpi, nojaten lääketieteenseen. Itse opin jotain uutta unesta! Mielenkiintoista, siitä pitääkin lukea vielä lisää. Suosittelen ehdottomasti.
Elämänkerrat:
- Kuolemanlaakso 5/5
Hirveä kirja. Karu. Ehkä siksi niin hyvä. Kertoo kiekkoilija Tommi Kovasen pelissä saadusta aivovammasta ja sen jälkeisestä polusta. Järkyttävä. Täynnä epäoikeudenmukaisuutta. Sitä oottaa koko kirjan ajan, että kohta kaikki kääntyy vielä hyväksi, niin kuin saduissa aina, mutta ei. Ihan hirveä ja siksi niin koukuttavan hyvä. Ajatuksia herättelevä ja päätä ravisteleva. Hyi. Suosittelen silti, jos elämänkerrat kiinnostaa ja on kyllästynyt lukemaan kermaisia tarinoita menestyksestä.
- JHT 4/5
No kaikki tietää Cheekin tarinan. Ihan hyvä kirja, varsinkin alkuun. Melkosen pitkästi kirjottanut, että lukijana alkoi loppuun kohtaa vähän jo turhauttaa. Voi johtua lukijan kärsimättömästä luonteesta. Koko ajan pitäs tapahtua tai sitten mä jo tiesinkin noi. Never know. Mutta tää on ihan hyvä.
- Maria Veitola 5/5
Tää on enemmän ku hyvä. Tykkäsin kyllä Maria Veitolasta aikaisemminkin, mutta nyt tykkään enemmän. Kiva on myös se, että Maria itse lukee kirjan ääneen. Meni polkupyöräretkellä Kotkaan ja takaisin. Muihin elämänkertoihin verrattuna erittäin psykologinen, ehkä juuri siksi tästä tykkäsinkin. Eli ei vaan kerro mitä on touhunnut vaan pohtii kirjassa miksi on toiminut niin kuin on, mitä on silloin ajatellut ja kyseenalaistaa senkin, että kannattiko. Lisäksi Marian verbaalinen lahjakkuus paistaa läpi koko kirjan huvittavine metaforineen kaikkineen. Realistinen, sarkastinen sekä itseironinen, niin mun juttuja! Tää menee hujauksessa.
- Jere 2/5
No laitanpa nyt yhen vahvasti turhauttavan kirjan tänne varoituksen sanaksi. Tää ei ollut musta hyvä. Toki jos hirveästi kiinnostaa kuulla tarina itsensä oikeuttavasta ihmisestä ja sen erilaisten päihteiden kanssa toilauluista, niin tää on kyl siihen aivan jäätävän hyvä opus. Mielenkiintoista tästä tekee se, että sama kaveri on samaan aikaan mukana huippu-urheilussa. En tiedä. Jonkun mielestä siistiä, mutta ite jäin vaan miettimään sitä miten tollasta touhua kukaan maajoukkueentason valmentaja katsoo ja kuinka se vie paikan joltain, joka tekee kaikkensa kiekon eteen. Mutta näinhän se on, tulos on vaan se mikä ratkasee ja tästä mä oon sekä haluun olla niin eri mieltä. Asenne ja työnteko se pitäs olla, niin mulle aina opetettiin.
—————————————————————————————————————————————
Tässä nämä mielettömän jyrkät ja analyyttiset (lue: urpot) mielipiteet näistä kirjoista. Jos valitset vaan yhen näistä niin ota joku näistä: tunnelukkosi / kuinka olla piittamatta p*skaakaan / idiootit ympärilläsi. Liputan kyllä täysin kirjojen lukemisen ja eritoten näiden psykologisten kirjojen lukemisten puolesta. Oman pään tutkiminen ja itsensä kehittäminen on kyllä niin siistiä tai tokkopa tiedän, kehityinkö juuri ollenkaan, mutta ainakin mieletön illuusio siitä synty! Kiitti ja kuitti, lukekaa.