Julkaistu Jätä kommentti

Hyvinvoinnin Pelikenttä LAAJENEE

Hyvinvoinnin Pelikenttä LAAJENEE!

Mukaan astuu fysioterapeuttina ja liikunta-alalla neljä vuotta toiminut Tiltu Siltanen. Miten tähän päädyttiin ja mitä uutta tämä tuo HYPE:n tarjontaan?

Hyvinvoinnin Pelikentän perustaja Janika kertoo:

– Pidän supersti työstäni, mutta se on todella itsenäistä, jopa välillä yksinäistä, joten haluisin ehdottomasti mukaan toisen ammattilaisen. Toisen kollegan kanssa pystyy jakamaan ideoita, kehittelemään parempia tuotteita sekä kehittämään myös itseänsä. Uskon, että eri alan osaajien käsistä syntyy paljon hienompia kokonaisuuksia kuin yksin puurtamisesta.

– Vierumäen lähijaksoilla olen päässyt arvokkaisiin porinarinkeihin, mutta haluan pitää huolen, että itseni sekä yrityksen kehittäminen pysyy jatkossakin kirkkaasti arjessa mukana. Se on antoisaa ja piristävää, eikä silloin uraudu tekemään asioita aina samalla tavalla, vaan pystyy uudistumaan ja uudistamaan. Toisen henkilön kanssa keskusteleminen vaatii oman toiminnan perustelemista ja kyseenalaistamista, mikä on mielestäni pohja kehitykselle.

– Tiltulla on vahva osaaminen ja hänellä on positiivinen sekä hyvä ote ohjaamiseen. Olemme ystävystyneet aikoinaan salibandyn merkeissä, joten luottamussuhde on jo entuudestaan vankalla pohjalla ja omaamme hyvin samatyyppisen näkemyksen asioihin. Toisaalta tilanne on niin hyvä, että pystymme eriävätkin mielipiteet tuoda toiselle helposti esiin. Tämä on mielestäni erittäin hyvä lähtökohta yhteistyön aloittamiselle.

– Tiltu tuo fysioterapeutista näkökulmaa ja lisäksi eteenpäin ohjaaminen tarpeen vaatiessa fysioterapeutille muuttuu jouhevammaksi ja käy asiakkaalle helpoksi. Näiden asioiden tarve on suuri, sillä suurella osalla asiakkaista on jokin rajoite, joka tulee ottaa huomioon harjoittelussa ja harjoittelun suunnittelussa.

– Yritys laajenee myös maantieteellisesti ja palveluita pystytään nyt tarjoamaan pääkaupunkiseudulla. Kaiken kaikkiaan tämä mahdollistaa suunnitella isompia projekteja sekä tuotteita kun tekijöitä on useampi. Uskon että tästä tulee erittäin hyvä ja antoisa yhteistyökuvio, enkä oikeastaan malta odottaa mitä kaikkea tästä kehkeytyy!

– Seuraavassa päivityksessä päästetään Tiltu suunvuoroon kertomaan itsestään vielä lisää. Tervetuloa Tiltu mukaan Hyvinvoinnin Pelikenttään! 🙂

 

Tiltuy

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.